Ville Haapasalo vetäytyi mökille Puumalaan – bisnekset seis, niiden tilalle tulivat halonhakkuu, luontoretket ja ruuanlaitto

"Eihän tää maistu millekään. En ymmärrä, miten ne porot tykkää tästä", Ville Haapasalo pureksii jäkälää. Venäjällä jäkälää on käytetty kansanlääkinnässä ja Suomessakin pula-ajan ravintona. Kuva: Saara Lavi

Mielipide

14.5.202009:00

Kolumni

Riitta Mustonen

Ville Haapasalon lähes kaikki tuntevat maailmaa kiertävänä tv-julkkiksena, joka opiskeli Venäjällä näyttelijäksi. Pipo päässä, pitkälahkeiset sortsit jalassa tallustava partasuu puhuu mukavia ja tulee toimeen niin italialaismamman keittiössä kuin Siperian tundralla. Toissa vuonna Villelle kertyi maailmalla kaksisataa matkapäivää.

Koronakaranteeni on ollut Villelle täydellinen pudotus. Kaikki pysähtyi. Ville siirtyi Puumalaan mökille ja perässä tuli perhe eli vaimo ja kaksi teini-ikäistä lasta. Lapset käyvät etäkoulua. Mitä tekee Ville?

"Ensimmäinen viikko oli kauhea, hanskat tipahti siihen ja vähän kuin lamaannuin. Mutta sitten päätin, että totta kai tästä noustaan. Puhuin itselleni, että mitä sä murehdit niin pitkälle eteenpäin. Mistä me tiedetään, mitä meillä on kahdenkymmenen vuoden päästä?"

Ville lainaa venäläistä ajattelutapaa, että ei kannata illalla baariin mennessä ruveta miettimään, että aamulla saattaa olla paha olo ja krapula. "Silloinhan sä et mene baariin ja sulle tulee tylsä ilta." Eli turha pilata tätä hetkeä murehtimalla huomista.

Toisaalta Ville on kyllä huolissaan joistain kollegoista, joiden ainoa puskurirahasto on kestolotto. Hän muistaa hyvin, miten traagisia seurauksia edellisellä lamalla oli.

"Kun tulee lama, meistä tunteiden myyjistä luovutaan ensimmäiseksi ja meitä tarvitaan viimeiseksi. Hiljaista on. Tämä on mulle jo kolmas lama, ensimmäinen oli finanssikriisi ja toinen, kun tuli Venäjän pakotteet. Mutta ainahan näistä on selvitty, ainakin taloudellisesti", Ville pohtii mökillään.

Ville Haapasalo rakensi kesämökin järven rannalle, sillä meri ei häntä säväytä. "Meillä oli lapsuudenkodissa mökillä hehtaarin kasvimaa, oltiin puolimaalaisia ja melkein omavaraisia. Siksi halusin mökin kallioiseen paikkaan." Kuva: Saara Lavi

Haapasalon kakkosasunto sijaitsee Saimaan rannalla Puumalassa mutkaisen mökkitien takana. Naapureita ei näy. Se sopii Villelle, joka haluaa pitää yksityiselämän mieluiten piilossa katseilta.

Perheen varsinainen koti on Helsingissä, mutta karanteenissa mökki tuntuu parhaalta paikalta.

"Täällä luonto vetää puoleensa. Jos olisin ollut kaupungissa kerrostaloasunnossa, 70 prosenttia päivästä olisin maannut sohvalla. Mitä tekemistä siellä on? Täällä olen hakannut 75 runkoa haloiksi, pian loppuu jo hakattavat." Ville naurahtaa, että kohta on varmaan värväydyttävä jonnekin talkoisiin, että pääsee hakkaamaan.

"Hakatessa ei tarvitse ajatella muuta kuin että mihin kohtaan lyö, ettei se halko tipu kauas. Aivot lepää, ja kropalle tekee hyvää kyykistellä."

Klapeja tarvitaan jokailtaiseen saunanlämmitykseen ja paljuiluun.

Ville Haapasalo menee metsään, kun arki kiristää. Mieluiten hän menee sinne yksin, eikä metsä häntä pelota. "Olen maalla kasvanut, tarvitsen hiljaisuutta ja taivaalle tuijottelua." Kuva: Saara Lavi

Aamulenkillä Ville mietti, että pitäisikö keksiä joku toinen homma, kun näyttelijän ammatti on niin suhdanneherkkää. Näyttelemisessäkään häntä ei enää kiinnosta pelkästään se, että pääsee kuvauksiin, vaan tarvitaan esimerkiksi hyvä käsikirjoitus tai houkuttelevat tekijät.

Venäjällä tosin näyttelijän työhön on liittynyt monenlaista tuottamista ja esimerkiksi suomalaisten yritysten markkinoinnin kehittämistä. Kun Venäjän pakotteet iskivät, Ville päätti keskittää toimintaa enemmän Suomeen. Hän on perustanut georgialaisen ravintolan, pyörittää tuotantoyhtiötä ja markkinoi elintarvikkeita.

Ravintolat ovat nyt kiinni ja tuotantoyhtiön hommat seisovat, mutta ruokaa myydään.

Ruuasta Ville kiinnostui vuonna 1992. "Sitä ennen minua ei ruoka kiinnostanut yhtään, ainoastaan sen syöminen."

Ja välillä jopa syömättä jättäminen, sillä kun Ville muutti vuonna 1991 Venäjälle, hän laihdutti 50 kiloa ja painoi hoikimmillaan 54 kiloa. Sen jälkeen hän alkoi pikkuhiljaa laittaa itse ruokaa.

Pietarissa asuessaan Ville eksyi kerran kellariloukkoon, josta tuli hyvä tuoksu. Se osoittautui jonkinlaiseksi georgialaisen mafian ruokalaksi, mutta Ville kävi siellä puolentoista vuoden ajan syömässä aina saman aterian: juustoleivän ja papumuhennosta. Eikä kyllästynyt.

"Se oli niin hyvää, että päätin, että jos joskus perustan ravintolan, se on georgialainen." Tuolloin Ville oli kasvissyöjä.

Sittemmin Venäjää kiertäessään Ville on päässyt tai joutunut kokemaan jos jonkinlaisia makuelämyksiä. "Mulle ei ole juuri koskaan käynyt niin, että en olisi syönyt, mitä on tarjottu. Mutta hyvin vastenmielistä on ollut monta kertaa."

Iljettävimpiä ruokamuistoja on kamelinkyttyrän lusikoiminen.

"Se oli sellaista hyllyvää, nestemäistä rasvaa, joka haisi ihan lannalle. En hennonut kieltäytyä, koska mulle oli kerrottu, että se on heidän juhlaruokaansa, jota tarjotaan tärkeille vieraille."

"Maailmalta ihmiset tulevat ihastelemaan meidän puhdasta luontoamme, mutta me ei aina muisteta sitä itse. Meille fantastinen luonto on itsestäänselvyys." Kuva: Saara Lavi

Suomalaista ruokaa Ville arvostaa yli kaiken, koska hän luottaa siihen, miten se on tuotettu. "Esimerkiksi jos jostain Etelä-Amerikasta tuodaan luomua ja siitä maksetaan siellä enemmän kuin tavanomaisesta, niin mun on vaikea uskoa, että se oikeasti on luomua. Mutta kun suomalainen tuottaja sanoo, että tämä on luomua, niin siihen luotan. Me ollaan niin lainkuuliaisia, ja Suomi on puhdas maa."

Villen lapsista toinen on vegaani, ja perhe keskustelee paljon lihan syönnistä. Nykyisin Ville itse syö lihaa, mutta valitsee suomalaista.

"Minä käyn meillä ruokakaupassa ja vastaan ruuanlaitosta, kun olen kotona. Mieluiten silloin kukaan muu ei tulis keittiöön. En ole niitä tyyppejä, jotka sanoo, että hei, laitettaisko yhdessä ruokaa. Se ei oo mun juttu", Ville virnistää kesäkeittiössään.

Ville sanoo kokkaavansa mielellään, suorastaan intohimolla. Reseptejä hän ei seuraa, vaan laittaa fiiliksen mukaan. Esimerkiksi pippurin määrä riippuu siitä, millainen päivä sattuu olemaan: väsyttääkö, onko hyvällä tuulella vai huonolla.

Nyt kun etäkoululaisille on täytynyt järjestää täysihoito, Villellä on keittiön seinällä viikon ruokalista. Päivän toinen ruoka on aina keitto, mutta muuten ruuat vaihtelevat. Mitään bravuuria Ville ei osaa nimetä, mutta perjantaisin paistetaan pitsaa. Siitä on tullut tapa.

Isot kesätapahtumat on ensi kesältä peruttu ja siitäkin keskustellaan, voidaanko esimerkiksi olympialaisia pitää vielä edes kesällä 2021. Villeä hirvittää.

"Työskentelen aloilla, joissa on olennaista, että ihmiset kokoontuvat yhteen. Kolmen kuukauden tauon vielä kestäisi. Mutta näyttää siltä, että tämä pitenee. Kuka on se poliitikko, joka sanoo, että menkää ja halailkaa toisianne? Olisi poliittinen itsemurha, jos sen jälkeen tapahtuisi jotain."

Positiivisena ihmisenä Ville haluaa kuitenkin miettiä, mitä hyvää tästä kaikesta seuraa. Suomalaisuuden arvostus kasvaa, sekä ruuassa että matkailussa. Ihmiset haluavat tukea kotimaisia yrityksiä. Lentoliikenne vähenee.

"Mietin, miksen hankkisi vielä jotain uutta ammattia. Jotain sellaista, joka kiinnostaisi ja jota tarvittaisiin."

Vaikka kohta viisikymppinen Ville on omasta mielestään jo melkoisesti rauhoittunut, niin eläkeikään hänellä on vielä matkaa. Venäjällä mies on valittu valtiontaiteilijaksi ja hänelle on myönnetty kolminkertainen taiteilijaeläke.

"Oiskohan eläkeikä siellä 63 vuotta? Eikä mulla ole mitään hajua, paljonko se eläke on. Mutta voihan se nousta, jos Venäjällä keskipalkka nousee", Ville vitsailee.

Villen hurjista seikkailuista Venäjän-maalla on kirjoitettu parikin kirjaa. Hollolassa asuville vanhemmille kirjat ovat olleet rankkaakin luettavaa.

"Äiti kun luki ensimmäisen kirjan, niin hän totesi, että on se ihme, että sä oot vielä hengissä."