Verovähennykset olisivat paras tapa tukea välttämätöntä liikkumista
Polttoaineiden hinnan nousu voi tehdä työssäkäynnistä tai yrittämisestä kannattamatonta ja heikentää elinolosuhteita haja-asutusalueilla. Nopein tapa auttaa kulkemisen kallistumisesta kärsiviä olisi hyödyntää jo olemassa olevia työkaluja.
Voimakkaasti kallistuneet polttoaineet ovat tehneet Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien maassa niin päivittäisestä asioinnista kuin työssäkäynnistäkin historiallisen kallista. Reippaasti yli kaksi euroa litralta maksavat liikennepolttoaineet pakottavat useimmat miettimään tarkasti omat ajokilometrinsä.
Erityisen kiperä tilanne on haja-asutusalueilla, joilta kaikki välttämättömimmätkin palvelut on keskittämisen seurauksena siirretty kunta- tai aluekeskuksiin. Monella suomalaisella mahdollisuudet vähentää kulkemistaan ovat käytännössä vähäiset tai jopa olemattomat eikä joukkoliikennettäkään ei ole tarjolla. Töissä on käytävä ja ruoka hankittava. Sosiaalisten tilanteidenkaan merkitystä ei voi kiistää: kokonaan ei voi kotiinsa eristäytyä edes kohonneita liikkumismenoja välttääkseen.
Ei olekaan yllätys, että voimakkaasti kohonneiden polttoainehintojen hyvitys haja-asutusalueella asuville sai MT:n kyselyssä vahvan tuen: sen kannalla oli 64 prosenttia ja vastaan vain 21 prosenttia vastaajista (MT 27.7.).
Ymmärrettävästi hyvityksen kannatus oli vahvinta maaseutumaisissa kunnissa, mutta toisaalta myös taajaan asutuissa ja kaupunkimaisissa kunnissa haja-asutusalueiden polttoainetuelle riitti ymmärrystä likipitäen yhtä paljon. Jopa pääkaupunkiseudulla hyvitykselle oli kannatusta selvästi enemmän kuin vastustusta.
Oma kysymyksensä on, miten tuetaan muuta kuin työhön liittyvää välttämätöntä liikkumista.
Miten hyvitys sitten olisi kohdennettavissa pitkien etäisyyksien alueille? Toki sitä varten voitaisiin rakentaa erillinen hakumenettely, mutta sen aiheuttama hallinnollinen taakka olisi yhteiskunnalle väistämättä melkoisen suuri. Myös hyvitystä hakevien yhdenvertaista kohtelua jouduttaisiin punnitsemaan.
Yleinen polttoaineveron lasku saa monilla tahoilla paljon kannatusta, mutta myös siinä ongelmana on tuen kohdentuminen: Hyvityksen saisivat kaikki asuinpaikasta ja tulotasostaan riippumatta, eikä rahanjaossa eroteltaisi sitäkään, miten suureen ja todelliseen tarpeeseen se menisi. Työn ja toimeentulon tai päivittäistarpeiden hankinnan kannalta välttämättömät ajot olisivat rahanjaossa samalla viivalla kuin huviajot, mikä nostaisi huomattavasti toimenpiteen kustannusta ja näin pienentäisi sen kautta saatavaa hyvitystä. Tällöin menettäjiä olisivat ne, joiden elinkeino ja elanto riippuvat polttomoottorilla liikuttavista kilometreistä.
Heitä palvelee parhaiten keino, joka on jo olemassa: asunnon ja työpaikan välisistä matkoista saa tänä vuonna tehdä enimmillään 8 400 euron työmatkavähennyksen. Enimmäismäärää on tänä vuonna jo kertaalleen korotettu aiemmasta 7 000 eurosta. Työmatkavähennyksessä on kuitenkin 750 euron omavastuu, jonka poistoa perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri MT:n haastattelussa (27.7.) esitti. MT:n kyselyn valossa olisi paikallaan myös pohtia, pitäisikö vähennysoikeuteen tuoda alueellista porrastusta.
Maa- ja metsätalouden harjoittajilla samoin kuin elinkeinonharjoittajilla on puolestaan oikeus vähentää yritystoimintaansa liittyvät matkakulut. Valtiovarainministeriön on syytä tänä vuonna erityisen tarkasti punnita sitä, mikä on verotuksessa riittävä vähennys oman auton käyttökustannuksista samoin kuin sitä, mikä on nykyisillä polttoainehinnoilla riittävä verovapaan kilometrikorvauksen taso.
Oma kysymyksensä sitten on, miten tuetaan muuta kuin työhön liittyvää välttämätöntä liikkumista. Ratkaisuna voisi olla esimerkiksi työmatkavähennysten ulkopuolelle jääville eläkeläisille myönnettävä asiointikuluvähennys. Myös vihreiden ehdotus pienituloisille kohdennettavasta energiarahasta (MT 27.7.) on syytä ottaa ainakin poliittiseen harkintaan.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
