Sanelu ei sovi kuntauudistukseen

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallitus on ottanut suureksi tehtäväkseen piirtää Suomen kuntakartta uusiksi. Uudistusta perustellaan muun muassa sillä, että yhdistämällä kuntia saada vahvoja peruskuntia, jotka pystyvät hoitamaan kuntalaisten palvellut tulevaisuudessa.

Hallituspuolueiden intoa kuntien niputtamiseen ei ole hillinnyt edes omien kannattajien vastustus. Pääministeri Katainen on useaan otteeseen todennut, ettei kenenkään kannata epäillä, etteikö hallitus vie uudistusta läpi.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman vakuutti viimeksi maanantaina Uutispäivä Demarissa, että hallituksen rivit kyllä kestävät kuntauudistuksen, vaikkakin hallituspuolueiden sisällä on paikallisia paineita. Oppositiossa olevaa keskustaa Backman syyttää kuntauudistuksella politikoinnista.

Politikoinnin suhteen hallituspuolueet eivät kuitenkaan häviä oppositiolle. Helsingin yliopiston valtiotieteen emeritusprofessori Tuomo Martikainen uskoo, että hallitus pyrkii tietoisesti muuttamaan kuntarakennetta itselleen edullisemmaksi (Ilkka 17.1.).

Perjantaina kuntakeskusteluun saatiin uusia eväitä, kun valtiovarainministeriössä valmisteltu kuntakartta vuodettiin julkisuuteen. Vaikka hallituksen kuntatyöryhmä kiistää, että Suomen Kuvalehdelle vuodettu kartta olisi työryhmän esitys, antaa se kuitenkin hyvän kuvan siitä, mitä on tulossa.

Kuntakartan mukaan kuntien lukumäärän pitäisi parin vuoden kuluessa pudota nykyistä 336 kunnasta 70 kuntaan. On selvää, ettei tällainen muutos tapahdu ilman valtion sanelupolitiikkaa. Vapaaehtoisia kuntaliitoksia toki jonkin verran tapahtuu, mutta ne lähtevät kuntien omista lähtökohdista ja halusta.

Hallituksen perustelut kuntaliitosten tarpeellisuudesta ovat vailla todellista pohjaa. Oulun yliopiston aluekehityksen professorin Sami Moision mielestä ehdotettu uudistus pahentaisi entisestään syrjäseutujen ongelmia (MT 16.1.). Kuntauudistuksen seurantaryhmän puheenjohtaja Maarit Feldt-Rantakin (sd.) muistuttaa, ettei kuntien perusterveydenhuollon rapautuminen ja terveyserojen kasvun pysäyttäminen ratkea karttaharjoituksilla.

Kuntauudistusta ajavalta hallitukselta näyttää unohtuneen, ettei kuntien suurin ongelma ole hallinto, vaan valtion määräämistä tehtävistä selviäminen. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on oikeilla jäljillä sanoessaan, että kuntatyöryhmä voisi miettiä, ovatko kuntien kaikki tehtävät välttämättömiä ja voisiko osan niistä siirtää valtiolle tai kolmannelle sektorille.

Vaikka kuntauudistus ei toteutuisikaan 70 kunnan mallina, ei hallituksella ole varaa jättää uudistusta tekemättä. Hankkeeseen on ladattu niin paljon poliittista pääomaa, että edes jonkinlainen uudistus on runnottava väkisin läpi.

Kuntauudistusta valmistelevien virkamiesten ja poliitikkojen on kuitenkin syytä ottaa hankkeensa kanssa aikalisä ja selvittää oikeasti, miten nykyistä palvelurakennetta voitaisiin parantaa. Kuntarajojen piirtelyllä on tämän asian kanssa harvinaisen vähän tekemistä.

Kokemusten perusteella voi todeta, etteivät nykyiset suuret kunnat pysty tuottamaan palveluja pieniä kuntia tehokkaammin. Keskittäminen ei myöskään paranna kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia, vaan etäännyttää hallintoa kuntalaisista ja lisää byrokratiaa entisestään.

Tässäkin tapauksessa tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku.