Unohtiko budjettipäällikkö laskukoneen? Maaseututeiden asfaltilla ei Suomen taloutta paikata

Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä valmistelee leikkauksia julkisiin menoihin. Kuva: Lauri Heikkinen, valtioneuvoston kanslia

Pääkirjoitus|Politiikka

10.3.202619:00

Pääkirjoitus

Niklas Holmberg

Viime kesänä uutisoitiin maaseudun asfalttiteiden muuttamisesta takaisin sorateiksi. Väyläviraston mukaan huonon asfalttitien muuttaminen soratieksi voi olla jopa 80 prosenttia halvempaa kuin uuden asfaltin tekeminen. Nyt säästökeino on keksitty myös valtiovarainministeriössä. Budjettipäällikkö Mika Niemelä pohdiskeli maaseututeiden asfalttien kuorimista sunnuntaina Ylen haastattelussa. Myöhemmin hän täsmensi MT:lle ettei ministeriössä ole asian suhteen mitään valmistelua, tai edes tietoa säästöpotentiaalista.

Budjettipäällikön pääviesti oli, ettei nykyiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ole enää varaa. Se on helppo todeta yleisellä tasolla. Heitot sorateiden paluusta eivät kuitenkaan lisää ymmärrystä ongelman mittakaavasta. Niemelä on jostain syystä aiemminkin nostanut nimenomaan tieverkoston mahdollisena säästökohteena. Se on erikoista, sillä jatkuvasti rapautuva tiestö alkaa olla todellinen pullonkaula verotuloja tuottavalle elinkeinoelämälle. Eikö tulopuoli kiinnosta lainkaan kirstunvartijaa?

Väyläviraston mukaan Suomen tiestön korjausvelka on noin 2,5 miljardia euroa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana korjausvelka on kasvanut miljardilla eurolla. Maataloudelle ja metsäteollisuudelle maaseudun teiden kantavuus ja ympärivuotinen liikennöitävyys ovat elintärkeitä.

Kyse on myös huoltovarmuudesta ja maanpuolustuksen logistiikasta. Niemelän pohdiskelu kertoo valitettavan yleisestä asenteesta, jonka mukaan maaseudun infrastruktuurilla ja palveluilla ei ole väliä, koska siellä asuu vähemmän ihmisiä kuin isoissa kaupungeissa.

Ajattelutapa on useimmille suomalaisille vieras. Siinä on myös matemaattinen virhepäätelmä. Hyvinvointivaltion isot kustannukset ovat siellä, missä on paljon ihmisiä.

Valtiontalouden tilanne on karmea. Arviot tulevasta alijäämästä ovat koko ajan pahentuneet. Esimerkiksi arvio ensi vuoden verotulokertymästä on nyt lähes kolme miljardia pienempi kuin vielä viime keväänä arvioitiin.

Valtiovarainministeriön tuoreimman arvion mukaan vuoden 2030 lopussa valtionvelka on paisunut jo noin 260 miljardiin euroon. Näissä arvioissa ei ole vielä mukana Iranin sodan vaikutuksia. Öljykriisin tuoma inflaatio- ja korkopiikki voi kääntää hitaasti alkaneen kasvun uudeksi taantumaksi.

Poliitikkojen taikasana on velkajarru. Puolueet kertoivat helmikuun lopulla sopimuksestaan, jonka mukaan julkisia menoja sopeutetaan 8–11 miljardilla vuoteen 2031 mennessä. Kyseessä on valtava summa. Nykyinen hallitus yltää Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan vain 3,5 miljardiin euroon.

Jos menoja oikeasti leikattaisiin esimerkiksi 9 miljardilla, olisi edessä pelkkää kurjuutta. Kokoomus saisi vaihtaa veronalennukset veronkiristyksiin, SDP sosiaali- ja terveydenhuollon parannukset uusiin heikennyksiin ja keskusta pääsisi lopettamaan maataloustukia ja kuntien valtionosuuksia. Perussuomalaiset tuskin lähtisi sellaiseen hallitukseen ollenkaan.

On jokseenkin varmaa, että puolueissa keksitään keinoja velkajarrun kiertämiseen. Kurjuuden keskellä halutaan tarjota kuitenkin jotain pientä parannusta omille kannattajille. Kokonaan eri asia on, väheneekö velka leikkaamalla. Ei ole ainakaan Orpon hallituksen aikana vähentynyt. Jossain velkatien päässä häämöttävät ulkopuolelta määrätyt leikkaustoimet. Ainakin henkisesti helpottaa, että EU:n mahtimaa Ranska on samassa jamassa.

Kansaa on hyvä herätellä karuun todellisuuteen. Synkistely on kuitenkin osa Suomen ongelmaa. Kaikkein hulluinta olisi katkaista tulevan kasvun tukijalat.