Raviurheilu on ajautumassa nyt pahan kerran pussiin
Vidgrénin työryhmän raportti keskittyy pääosin raviurheiluun, mutta se koskee koko hevosalan tulevaisuutta. Jos raviurheilu ei kykene uudistumaan, myös muun hevosharrastuksen ja kasvatuksen edellytykset rehuntuotannosta moniin palveluihin ovat vaarassa.Suomalaisen raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippos ry on joutunut ehkä historiansa kovimpaan paikkaan. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) asetti viime vuoden lokakuussa Juha Vidgrénin johtamaan työryhmää, jonka tehtävänä oli tehdä ehdotus toimenpiteistä raviurheilun ja hevostalouden vastuullisuuden ja elinvoimaisuuden edistämiseksi. Työryhmä luovutti raporttinsa maa- ja metsätalousministeri Antti Kurviselle (kesk.) 29.6.
Raportissa esitetään lukuisia toimenpiteitä ravitalouden kehittämiseksi. Ne liittyvät hevosalan tukikäytäntöihin, päätöksentekorakenteisiin, kilpailutoiminnan profilointiin sekä kilpailutarjontaan. Työryhmän raportti keskittyy pääosin raviurheiluun, mutta se koskee koko hevosalan tulevaisuutta. Jos raviurheilu ei kykene uudistumaan, myös muun hevosharrastuksen ja kasvatuksen edellytykset rehuntuotannosta moniin palveluihin ovat vaarassa.
Raportti oli Hippoksen kannalta tyly, vaikka siinä ei ollutkaan paljoa uutta. Korjausta vaativat asiat ovat olleet pitkään hevosväen tiedossa, mutta päätösten tekeminen on osoittautunut lähes mahdottomaksi. Se on ymmärrettävää, koska esimerkiksi ympäri vuoden kilpailuja järjestävien määrän vähentäminen on vaikea asia.
Myös keskusjärjestön päätöksentekorakenteen uudistaminen on hankalaa, koska Hippos on yhdistysten yhdistys. Sen jäseninä ovat muun muassa raviratoja pyörittävät yhdistykset ja yhtiöt, hevosjalostusliitot, Suomen Ravivalmentajat ja Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto. Hippoksessa on näiden kautta yhteensä 129 jäsenyhteisöä.
Raportti lisää painetta Hipposta kohtaan. Raportin tiukin kohta on, että työryhmä suhtautuu suurella varauksella Suomen Hippoksen kykyyn uudistua. Maa- ja metsätalousministeriön on siksi syytä alkaa valmistella vaihtoehtoisia malleja ravitalouden dynaamisuuden varmistamiseksi, jos Hippos ei ripeästi kykene rakenteellisiin uudistuksiin.
Vaihtoehtoina on esimerkiksi hevostalouden tukien jakoesityksen valmisteluoikeuden ottaminen Hippokselta tai kokonaan uuden ravikeskusjärjestön perustaminen Ruotsin malliin.
Raviurheilu on vahvasti riippuvainen maa- ja metsätalousministeriön myöntämästä tuesta. Veikkauksen nykyisten tuensaajien rahoitustason on luvattu säilyvän vuoteen 2026 saakka, mutta sen jälkeinen aika on arvoitus. Siihen vaikuttaa poliitikkojen päätösten lisäksi, miten Veikkauksen pelitoiminnan käy tulevaisuudessa.
Raportin painoarvoa lisää se, että maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio oli työryhmän jäsen. Työryhmään kuuluivat myös Suomen Hippoksen pitkäaikainen kilpailujohtaja Matti Lakkisto ja pitkään ravialan johtotehtävissä toiminut Ilmari Halinen. Hän menehtyi kesken työryhmän työn.
Juha Vidgrén muistuttaa, että hevosalalla olisi potentiaalia parempaan. Tarvittavat uudistukset on hänen mielestään nyt saatava tehtyä ja alan tunnusluvut nousu-uralle. Koska hevostalouden rahoitus on siirtynyt osaksi valtion budjettia, on hänen mukaansa entistä tärkeämpää pystyä osoittamaan tukieurojen vaikuttavuus.
Ongelmista huolimatta Vidgrén uskoo hevosalan tulevaisuuteen, mutta nyt tarvitaan rohkeutta uudistua ja tehdä oikeita päätöksiä, koska nykymallilla ei voida jatkaa.
Ravitermein näyttää, että Hippos on joutunut pahaan pussiin. Ulos pääsemiseksi ei auta muu kuin tehdä itse vaadittavat päätökset ja uudistukset nopeasti, kun se on vielä mahdollista. Tarvitaan halua pistää koko hevosalan etu oman lyhyen tähtäimen edun edelle. Ohjakset on hyvä pitää omissa käsissä. Historian valossa näyttää kuitenkin siltä, ettei Hippokselle kannata juuri nyt pelata voittajalappua.
Historian valossa näyttää siltä, ettei Hippokselle kannata juuri nyt pelata voittajalappua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


