Työn oppii tekemällä
”Ensimmäinen työpaikka on tärkein.”Nuorisotyöttömyys on suuri ongelma koko Euroopassa. Vaikka tilanne ei Suomessa ole yhtä huono kuin esimerkiksi Espanjassa ja Kreikassa, on meilläkin nuorisotyöttömyys kaksinkertainen yleiseen työttömyysasteeseen verrattuna.
Nuorten työttömyys saattaa johtaa pitkittyessään syrjäytymiseen yhteiskunnasta. Tähän meillä ei ole varaa. Yhden syrjäytyneen nuoren arvoidaan maksavan yhteiskunnalle yli miljoona euroa.
Yhteiskunnalla on monia keinoja, joilla nuorisotyöttömyyttä ja syrjäytymistä pyritään suitsimaan. Yksi keino on vuosi sitten voimaan tullut nuorisotakuu. Asia on kuitenkin niin tärkeä, ettei sitä voi jättää vain poliitikkojen ja virkamiesten vastuulle.
On hyvä, että muun muassa työmarkkinajärjestöt ovat päättäneet jatkaa koululaisten ”Tutustu työelämään ja tienaa” -kesäharjoitteluohjelmaa vuoteen 2016 saakka. Lisäksi EK:n jäsenyritysten tavoitteena on lisätä kesätyöpaikkojen määrää ensi kesänä yli 10 000 työpaikalla.
Vastuuta nuorten työllistämisestä voivat ottaa myös yksittäisen henkilöt. Maatalousyrittäjä Ahti Hannula on tehnyt MTK-Sieville aloitteen nuorten työllistämisestä maatiloilla. Hannula on hakenut mallia kunnista ja yrityksistä, jotka työllistävät nuoria muutaman viikon tai kuukauden kerrallaan. (MT 15.1.)
Monelle nuorelle kesätyö on ensimmäinen kokemus työelämästä. Vaikka kaikki kokemus työelämästä on tärkeää, on ensimmäinen työpaikka tärkein. Ensimmäiset itse tienatut rahat ja kokemukset työpaikasta voivat määritellä nuoren elämää pitkälle tulevaisuuteen.
Vastuu nuorten tulevaisuudesta on heidän itsensä lisäksi myös aikuisilla, joiden pitää luoda mahdollisuuksia tulevaisuuden rakentamiselle. On erittäin tärkeä antaa nuorille mahdollisuus oppia rakentamaan omaa tulevaisuuttaan tekemällä työtä.
- Osaston luetuimmat
