Susikonflikti uhkaa kärjistyä

Viime keskiviikkona uutiset kertoivat Suomen eteläisimmän susireviirin syntymisestä Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rajalle. Laumassa on kymmenen sutta – alfapari ja niiden jälkeläiset.

Tieto laumasta ei ole yllätys. Sudet ovat hyökänneet viimeksi kuluneen vuoden aikana kotieläinten kimppuun yhä useammin lähellä eteläisen Suomen väestökeskittymiä.

Uusin hyökkäys sattui viime viikolla, kun ilmeisesti kyseisen lauman jäljiltä löytyi Kiskossa Varsinais-Suomessa kuolleina 13 lammasta. Osa oli raadeltu hengiltä, osa hukkunut paetessaan hyökkäystä.

Susi ei ole enää vain erämaiden arka suurpeto. Sen käytös suhteessa ihmiseen on muuttunut aiempaa rohkeammaksi, ja se on myös tottunut kotieläinten makuun ravintonaan.

Susien asettuminen Etelä-Suomeen takaa, että ne saavat huomiota myös valtakunnan mediassa. Esimerkiksi Itä-Suomessa koetut susiongelmat ovat jääneet lähinnä paikallisten välineiden uutisoitaviksi.

Monilla alueilla itäisessä ja keskisessä Suomessa susien kanssa elämisestä on kuitenkin tullut arkipäivää.

Susipelon vuoksi lapsille joudutaan järjestämään koulukyytejä, kotieläinten laiduntaminen on muuttunut mahdottomaksi eikä esimerkiksi koiria voi jättää edes pihaan vahtimatta. Naapurit vaihtavat tietoja susien liikkeistä alueella.

Tällä hetkellä Susia on Suomessa kenties enemmän kuin koskaan sitten 1800-luvun. Luonnonvarakeskuksen arvio kannasta on 220–245 sutta, mutta susialueiden asukkaat ja metsästäjät pitävät havaintojensa perusteella määrää huomattavasti suurempana.

Paikallisten ihmisten havaintoja on useilta alueilta, joilla Luken tietojen mukaan ei susia pitäisi olla. Havainnot koskevat niin laumoja, pareja kuin pentueitakin.

Erot tutkijoiden ja paikallisten havaintojen välillä eivät ole uusi asia. Ne murentavat kuitenkin keskinäistä luottamusta ja aiheuttavat tyytymättömyyttä petopolitiikkaan.

Avuksi ei riittänyt viime vuoden kannanhoidollinen jahtikaan. Tuolloin 24 sudenkaatoluvasta viisi jäi käyttämättä, kun osa luvista jumittui valitusprosesseihin.

Näyttää ilmeiseltä, että pari vuotta hiljaiseloa elänyt susikonflikti on taas kärjistymässä. Sen asetelmat ovat tutut.

Paikallisten asukkaiden vaatimukset susikannan roimaan pienentämiseen törmäävät EU-tasolta ohjattuun tiukkaan suojeluun sekä useimmiten kaupungeissa asuvien suojeluaktivistien jyrkkään vastustukseen.

Susialueilla asuvat kokevat, että he jäävät ongelmineen yksin. Apua ei löydy laista eikä viranomaisista.

Paikallisten asukkaiden näkökulmasta konfliktia kärjistää, ettei heidän todellista arkeaan muualla ymmärretä. Esimerkiksi Helsingin Sanomien uutisessa (HS 28.8.) Riistakeskus neuvoi: "Farmareiden kannattaa pystyttää petoaitoja, asentaa riistakameroita ja ottaa eläimet yöksi sisään."

Ei ihme, jos tällaiset kommentit herättävät maaseudulla kapinahenkeä.

Suurpetoja koskeva päätöksenteko kaipaa Suomessa paikallisten ihmisten nykyistä parempaa huomiointia. Jos lainsäädäntö tai päätökset eivät tunnista paikallisia tarpeita, niiden kunnioitus alkaa nopeasti murentua.

Tiukka suojelu ja kasvaneet vahingot lisäsivät takavuosina susien salametsästystä. Epäonnistunutta petopolitiikkaa korjattiin säätämällä salakaadoista ankarampia rangaistuksia.

Rangaistukset toimivat huonosti, ellei itse susiongelmiin pystytä samalla puuttumaan. Parhaiten se onnistuisi, mikäli sudet pystyttäisiin metsästyksen avulla pitämään poissa ihmisasutuksen piiristä.

Petopolitiikan kiistat yltävät Suomessa myös keskushallinnon sisälle. Vastakkain ovat perinteisesti olleet metsästysasioista vastaava maa- ja metsätalousministeriö ja suojelusta vastaava ympäristöministeriö.

Nykyhallituksessa molempia asioita hoitaa yhteinen ministeri, Kimmo Tiilikainen (kesk.). Tiilikainen on avainasemassa torjumaan uuden susikonfliktin kärjistyminen.