Luomu on erikoistuote
”Paras keino luomutuotannon lisääntymiseen on hinta.”Suomen julkikuvaa pohtineen niin sanotun brändityöryhmän mielestä puolet Suomen maataloustuotannosta pitäisi olla luonnonmukaisesti tuotettua parinkymmenen vuoden kuluttua.
Tavoitteeseen on matkaa sillä, tällä hetkellä luomutuotannon osuus Suomen viljelyalasta on 7,5 prosenttia. Kiinnostus luomua kohtaan on kuitenkin kasvussa.
Luomutuotannon kasvun esteenä on ollut tuotteiden heikko kysyntä. Ilman toimivia markkinoita siirtyminen periteisestä viljelystä luomuun on ollut ongelmallista. Tilanne on tältä osin muuttumassa ja luomutuotteiden kysyntä on kasvussa.
Esimerkiksi Valiolla on nyt pula luomumaidon tuottajista, kun muutama vuosi sitten osa luomumaidosta käytettiin tavanomaisiin tuotteisiin.
Olisi hyvä, jos tuottajat pystyvät vastaamaan luomutuotteiden kasvavaan kysyntään. Ellei tässä onnistuta, osa kysynnästä suuntautuu ulkomailta tuotaviin luomutuotteisiin.
Vaikka luomutuotanto lisääntyisikin nopeasti, säilyy perinteinen maataloustuotanto kuitenkin vielä pitkään päätuotantotapana.
Paras keino luomutuotannon lisäämiseen on hinta. Luomutuotteet ovat erikoistuotteita ja sen pitää näkyä myös tuottajille maksettavissa hinnoissa.
MTT Taloustutkimuksen tekemän selvityksen mukaan luomutuotanto on perinteistä tuotantoa kannattavampaa. Siitä huolimatta myös luomutilat ovat tehneet tappiota koko 2000-luvun.
Tuotantotavasta riippumatta on tärkeää, että viljelijät saavat oikeudenmukaisen osuuden ruokaketjun arvosta. Tällä hetkellä näin ei ole, vaan viljelijöiden osuus on jatkanut pienentymistään.
Viime kädessä kuluttajat ratkaisevat sen, kuinka suuri osuus ruuasta tuotetaan luomuna. Tappiolla ei ruokaa pitkään pystytä tuottamaan millään tuotantotavalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
