Päätöksenteon sietämätön vaikeus
Koronepidemian torjunta on ajautunut sekavaan tilanteeseen. Vaikka poliittista konsensusta on puolueiden välillä ainakin hivenen olemassa, riitelevät nyt viranomaiset keskenään.
Kesän jälkeen päätösten tekemistä on leimannut sekavuus. Tavallisella kansalaisella on suuria vaikeuksia saada selvää, mitä on päätetty ja mikä viranomainen vastaa mistäkin.
Osasyynä ongelmiin on, että rokotuksista odotettu helpotus siirtyy ennakoitua kauemmaksi. Vaikka väsymys painaa, pitää erilaisia rajoituksia edelleen jatkaa ja uusia rajoituksia on tulossa.
Runsas viikko sitten tuli voimaan uusi tartuntatautilaki. Se antaa kunnille ja alueiden viranomaisille entistä laajemmat valtuudet paikallisiin rajoitustoimiin koronaepidemian hillitsemiseksi. Tämäkään asia ei ole selkeä. Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi) ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) välille syntyi kiista siitä, mitä avin olisi pitänyt päättää. Vaikka päätösvalta oli avilla, halusi STM päättää, mitä avi olisi saanut päättää.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) pyysi maanantaina anteeksi, että eri tahoilla on ollut erilaisia käsityksiä tartuntatautilain tulkitsemisesta.
Samana päivänä sekaannus vain lisääntyi. Pääministeri Marin tiedotti valtioneuvoston todenneen yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa maahan poikkeusolot. Hallituksen mukaan valmiuslain 15 luvun säännöksiä 106 § ja 107 § on välttämätöntä alkaa soveltaa poikkeusolojen toteamisen jälkeen.
Marin kertoi tilaisuudessa majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta. Tarkoitus on, että ravintolat sekä muut ravitsemisalan yritykset suljettaisiin asiakkailta väliaikaisesti kolmeksi viikoksi. Lain olisi tarkoitus tulla voimaan 8.3.2021.
Marin kertoi myös, että koronatiedotus keskitetään valtioneuvoston kansliaan. Muun muassa Itä-Suomen yliopiston yliopistonlehtori, julkisoikeuden dosentti Matti Muukkosen mielestä päätös keskittää valta koronaviestinnässä pääministerin johtamaan valtioneuvoston kansliaan on laiton.
Vielä samana päivänä Marin ilmoitti oikeusoppineiden kritiikin jälkeen, ettei valmiuslakien pykäliä oteta käyttöön, vaan asian lainmukaisuus selvitetään uudelleen.
Kaiken lisäksi eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) ja eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola arvostelivat valtioneuvoston jäsenille ja oikeuskanslerille maanantaina lähettämässään kirjeessä hallitusta, että se kiirehtii eduskuntaa ravintoloiden sulkemista koskevien lakien valmistelussa. Heidän mielestään valtioneuvosto ei voi asettaa eduskunnalle aikatauluja. Maanantai-iltana lähettämässään vastauksessa Marin toteaa hallituksen toimineen eduskunnan puhemieheltä saadun aikatauluarvion pohjalta.
Päätösten tekeminen ja niiden vieminen käytäntöön näyttää olevan todella vaikeaa. Siitä huolimatta, että oikeuskansleri Tuomas Pöysti valvoo hallituksen päätösten ja esitysten lainmukaisuutta, jotkut muut oikeusoppineet löytävät niistä usein sanomista. Lisäksi eri instituutiot riitelevät keskenään. Hallintoalamaisten on lähes mahdotonta tietää, miten heidän halutaan toimivan.
Paasikivi totesi aikoinaan, ettei Kreml ole mikään käräjäoikeus. Koronakaan ei tunne lainsäädäntöä ja siksi sen torjunnassa takertuminen erilaisiin laintulkintoihin ja näpertely tuntuvat turhauttavalta. Suomalaisilla on oikeus odottaa parempaa hallintoa.
Poikkeuksellisessa tilanteessa pitää hallinnon eduskuntaa myöten toimia poikkeuksellisen ripeästi. Nyt ei ole arvovaltakiistelyn aika. Jokaisen päätöksentekijän pitää kysyä itseltään, miksi vajaa vuosi sitten hyvin sujunut koronan torjunta on muuttunut erittäin surulliseksi farssiksi.
Vaikka päätösvalta oli avilla, halusi STM päättää, mitä avi olisi saanut päättää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
