Ennakkoäänestys alkaa
”Presidentinvaalitaistelu on mennyt siististi ja keskittynyt tähän asti asiakysymyksiin. ”Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa tänään. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, äänestysvilkkaus presidentinvaaleissa tulee olemaan paljon korkeampi kuin eduskuntavaaleissa.
On syytä toivoa, että uurnilla käytäisiin ahkerasti, kertoohan äänestysprosentti paljon myös kansanvallan tilasta. Aktiiviset, yhteiskunnasta kiinnostuneet kansalaiset äänestävät ahkerasti.
Presidentinvaalitaistelu on mennyt siististi ja keskittynyt tähän asti asiakysymyksiin. Ehdokkaat itse ovat väitelleet ansiokkaasti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, mutta myös muut politiikan asiat on kaluttu läpi.
Uusi perustuslaki on kaventanut presidentin valtaa, muttei ole tehnyt tasavallan päämiehestä suinkaan vallatonta. Presidentillä on paljon suoraa valtaa ulkopolitiikassa ja myös sisäpolitiikassa presidentti voi vaikuttaa asioihin monella tapaa.
Mielipidemittaukset ovat ennakoineet, että vaalissa mennään toiselle kierrokselle. Varmana ykköskierroksen voittajana pidetään kokoomuksen Sauli Niinistöä, joka on gallupeissa pitänyt koko ajan selkeää ykkössijaa. Toinen sija ratkeaisi gallupien mukaan keskustan Paavo Väyrysen ja vihreiden Pekka Haaviston välillä. Myös Timo Soinilla ja Paavo Lipposella on ainakin teoriassa mahdollisuuksia nousta kakkoseksi.
Vaaleissa tulos on kuitenkin selvillä vasta sitten, kun kaikki äänet on laskettu. Niin on tälläkin kertaa.
Juuri sen takia pitää äänestää. Jokainen ääni vaikuttaa ja kansalaisyhteiskunnassa jokainen ääni on yhtä arvokas.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
