Synkkiä lukuja
”Suomi tarvitsee nyt parempia uutisia.”Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste nousi maaliskuussa 9,0 prosenttiin. Tilanne heikkeni vuodentakaiseen verrattuna 0,5 prosenttiyksikköä.
Suomesta on hävinnyt vuodessa noin 41 000 työpaikkaa. Vähennystä on niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Työvoimatoimistoissa oli maaliskuun lopussa yhteensä 287 000 työtöntä työnhakijaa.
Työttömyys lisääntyi kaikkien elykeskusten alueilla. Pahin kato työpaikoissa kävi vahvoilla teollisuusseuduilla Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Uudellamaalla. Ne eivät silti yllä Itä- ja Pohjois-Suomen synkimpiin lukuihin.
Luvut ovat synkkiä koko Suomen kehityksen kannalta. Ne kertovat eurooppalaisen taantuman vaikutuksista, mutta ovat myös viesti suomalaisen tuotannon ja työn kilpailukyvyn rapautumisesta.
Kansantalouden kestävyys edellyttää parempaa työllisyyttä, sekä lisää työpaikkoja aloille, jotka kykenevät vientiin tai tuontia korvaavaan tuotantoon. Niiden välttämättömyydestä myös hallitus on väsymättä puhunut.
Ongelma on, etteivät yrittäjät ole löytäneet hallituksen puheista kannustusta tuotannon ja työpaikkojen luomiseen. Hallitus on pikemminkin sekavilla linjauksillaan ja keskinäisellä riitelyllä aiheuttanut markkinoille epävarmuutta.
Epävarmuus koskee sekä kansalaisia että yrityksiä. Uhkana on itseään ruokkiva kierre, jossa kulutuksen väheneminen leikkaa jatkuvasti enemmän työpaikkoja koko tavaroiden ja palveluiden tarjontaketjusta. Merkkejä tästä on jo näkyvissä.
Eilisiä työttömyysuutisia synkistivät Kemiran päätös toimintojensa alasajosta Vaasassa sekä Stora Enson ja Metson ilmoitukset suurista säästöohjelmistaan. Ne eivät suju ilman henkilöstövähennyksiä.
Suomi tarvitsee nyt parempia uutisia. Hallituksen toive yritysten omistajille luvattujen veronalennusten dynaamisista vaikutuksista saisi toteutua pikaisesti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
