Bogomolotusta
”Bogomolotusta pitäisi säädellä yhtä tarkasti kuin muutakin lannanlevitystä.”Tänään maanantaina alkaa vanhan kalenterin mukainen mätäkuu. Mätäkuun juttuihin ovat kuitenkin ottaneet jo varaslähdön kaksi helsinkiläistä kokoomuspoliitikkoa, kuntapamppu Harry Bogomoloff ja puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori.
Bogomoloff haluaisi lakkauttaa Lapin yliopiston. Sieltä valmistuneet eivät hänen mukaansa kelpaa juuri muuhun kuin lumitöihin. Lappia hän kuvaa paikaksi, jonne ajetaan rekkakaupalla rahaa etelästä.
Vapaavuori ehti jo kesäkuun lopulla paljastaa itsestään uuden puolen – kyvyn tuntea häpeää. Omiin puheisiin se ei vielä tosin ulotu, mutta hallituksen päätöstä sallia oikeustieteellinen koulutus Itä-Suomen yliopistossa Vapaavuori kertoo häpeävänsä. Lisäksi tällainen päätös puistattaa häntä.
Reippaita puheita, joita tuskin kannattaa ottaa kovin vakavasti. Tällaista pääkaupunkilaista – onneksi harvinaista – sananrieskaa voitaisiin muualla Suomessa jatkossa kutsua vaikkapa bogomolotukseksi.
Bogomolotusta olisi hyvä säädellä yhtä tarkoilla asetuksilla kuin muutakin lannanlevitystä. Vaarana on, että joku asioita tuntematon alkaa ottaa höpinät todesta.
Helsingin herrojen yliopistopoliittisen tietämyksen voi jättää omaan arvoonsa. Kansainvälisessä vertailussa Vapaavuoren parjaama Itä-Suomen yliopisto on pärjännyt mainiosti Helsingin ylpeydelle, uudelle Aalto-yliopistolle.
Bogomoloffin ansiot eivät ole vielä riittäneet eduskuntapaikkaan. Lapin yliopiston opeilla sinne on yltänyt muun muassa puoluetoveri Arto Satonen, jolla olisi Bogomoloffille opetettavaa muussakin kuin lumitöissä.
Bogomolotus luultavasti harmittaa kokoomusjohtajaa, pääministeri Jyrki Kataista. Helsingin ulkopuolista Suomea ei suuremmin haittaisi, vaikka tämä Siilinjärven lukion ja Tampereen yliopiston kasvatti sanoisi sen myös ääneen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
