Huoli läheisestä on välittämistä
Huoli-ilmoitus kirjattiin sosiaalihuoltolakiin vuonna 2014. Sen perusteella kuka vain voi ilmoittaa kunnan sosiaaliviranomaiselle huolensa tutun aikuisen – yleensä ikäihmisen – pärjäämisestä omillaan. Viranomaisia laki velvoittaa puuttumaan ongelmaan. Väestön ikääntyessä huoli-ilmoitusten määrä on kasvanut. Huoli yksinäisistä vanhuksista koskee myös maaseutua.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö vaati maanantaina huoli-ilmoituksiin yhtenäisiä käytäntöjä koko maahan. Järjestön mukaan tänä vuonna tulipaloissa menehtyneistä lähes 60 prosenttia on ollut yli 65-vuotiaita. Ammattilaisten huoli on kunnissa syytä huomata. Samalla jokaisen kansalaisen on syytä pohtia vastuutaan lähimmäisistä. Huoli on välittämistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
