Vironnut keskusta hakee suuntaansa

Suomen Keskusta koki viime eduskuntavaaleissa historiallisen tappion. Johtava hallituspuolue putosi kerralla neljännelle sijalle ja saman tien opposition penkille.

Keskusta on ollut eduskuntavaalien jälkeen silminnähden lamaannuksen tilassa. Politiikassa ei ole tavatonta, että tyrmäyksen jälkeen joutuu vetämään henkeä. Näin kävi myös keskustalle, joka toki tappion jälkeenkin on vielä iso puolue, vaikkakin kaukana suuruutensa päivistä.

Vaalitappiosta toipuminen sai vauhtia presidentinvaaleista. Vaikka keskustan ehdokas Paavo Väyrynen ei päässytkään toiselle kierrokselle, hän teki vaaleissa hyvän tuloksen. Politiikan paradokseihin kuuluu, että puoluejohto ei olisi millään halunnut Väyrystä ehdokkaaksi. Lopulta Väyrynen oli ainoa tehtävään halukas.

Väyrynen pystyi palauttamaan osan niistä äänistä, jotka keskusta menetti eduskuntavaaleissa perussuomalaisille. Väyrysen katsotaan eurokriittisyydellään edustavan puheenjohtaja Mari Kiviniemeä enemmän maakuntien perinteistä keskustaa. Kiviniemen selkään on sovitettu puoliväkisin etelän cityliberaalin viittaa sekä puolueensa sisällä että julkisessa keskustelussa.

Menestyksestään rohkaistuneena Väyrynen ilmoittautui myös puheenjohtajaehdokkaaksi. Mitä ilmeisimmin keskustan tulevassa puoluekokouksessa on sähköä ilmassa, eikä Väyrynen ei todellakaan ole mikään sähköjänis. Hän käy totista kampanjaa voittaakseen vaalin.

Väyrysen halu puheenjohtajaksi ei ole presidentinvaaleissa saadun menestyksen jälkeen suuri yllätys. Viimeksi hän tavoitteli paikkaa kaksi vuotta sitten – huonolla menestyksellä. Kiviniemi on ilmoittanut halunsa jatkaa.

Vaalitappiosta toipuva keskusta hakee nyt paitsi johtajaa, myös suuntaansa. Jos puolue mielii paluuta suurten joukkoon ja asemaa suomalaisen yhteiskunnan rakentajana, sen pitää tavoitella vankkaa asemaa asutuskeskuksissa ja ennen muuta Etelä-Suomessa. Toisaalta, ilman syvän maaseudun tukea keskustasta ei tule johtavaa puoluetta.

Keskusta on koko 2000-luvun koettanut väistellä maaseutu- ja maatalouspuolueen leimaa, jota kilpailijat sille mieluusti tuputtavat. Hyväksynnän etsintä etelän suurissa kaupungeissa on maaseutu-Suomen kannattajakunnassa kuitenkin joskus koettu puolueen vieraantumiseksi juuriltaan.

Keskustan vaalitappion syyt liittyivät paljolti maaseudun asioihin. Pieniltä näyttävät kysymykset, kuten jätevesiasetus, kasvoivat suuren mittaluokan virheiksi, jotka iskivät keskustan kannatuksen ytimeen.

Riippumatta siitä, mikä keskustan puheenjohtajan nimi Rovaniemen kesäkuun puoluekokouksen jälkeen on, hänen suurin haasteensa on yhdistää puolue ja puhaltaa siihen uutta intoa. Tätä valmiutta mitataan jo puheenjohtajakampanjoiden aikana.

Poliittinen liike voi olla suuri, jos sillä on suuri yhteiskunnallinen tehtävä ja kyky toteuttaa sitä. Jos tehtävä puuttuu tai siitä vallitsee ristiriita, on sitä mahdoton markkinoida uusille kannattajille. Keskustan täytyy tehdä itselleen ja muille selväksi, mitkä ovat ne tärkeimmät asiat, joita se ajaa.

Valtataistelussa on aina riski ajautua keskinäiseen riitelyyn, josta todennäköisin seuraus on puolueen hiipuminen. Vanhoista valtapuolueista keskustan lisäksi SDP kärsii linjan hämäryydestä. Kummallakin on sama ongelma; uudistua pitäisi, mutta ei tiedetä, miten.

Väyrynen ja Kiviniemi eivät voi olla keskustan ainoat vaihtoehdot. Kun puolue hakee linjaansa, on lupa odottaa myös uusia tuoreita kasvoja mukaan peliin.

Missä viipyvät keskustan uudet johtajat? Halukkaiden ja kyvykkäiden olisi syytä astua kehiin.