Lääkäripulaan on löydettävä ratkaisu

Perustuslain mukaan kansalaisia pitää kohdella yhdenvertaisesti. Tasa-arvoon kuuluu olennaisesti se, että muun muassa sosiaali- ja terveyspalvelut on taattava kaikille asuinpaikasta riippumatta.

Lukuisista työryhmistä, selvityksistä ja kokeiluista huolimatta tasa-arvoisuus ei ole toteutunut. Monissa kunnissa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen on lisäksi käymässä yli kunnan taloudellisen kestokyvyn.

Oman vaikeuskertoimensa palvelujen järjestämiseen tuo se, ettei terveyskeskuksiin löydy riittävästi lääkäreitä. Ongelma on pahin pienissä haja-asutusalueiden terveyskeskuksissa. Esimerkiksi Kainuussa lääkäreistä puuttuu 22 prosenttia. Koko massa lääkäriviroista on täyttämättä 6,5 prosenttia (MT 4.1.).

Vuosi sitten julkaistun tutkimuksen mukaan noin miljoona suomalaista asuu sellaisen terveyskeskuksen alueella, missä joka kymmenes lääkärinvirka on kokonaan hoitamatta. Suomen Lääkäriliiton joulukuussa julkaiseman selvityksen mukaan täyttämättömiä terveyskeskuslääkärien virkoja oli 246.

Lääkäripalvelujen järjestäminen on kuntien vastuulla. Terveyskeskuslääkäreiden puute on yleistä sellaisissa kunnissa, joissa taloudellinen tilannekin on heikko. Kalliiden ostolääkäripalvelujen hankkiminen lisää kunnan talousongelmia entisestään.

Hallituspuolueiden ajamaan suurta kuntaremonttia on perusteltu muun muassa sillä, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen on helpompaa suuremmissa yksiköissä. Osin tämä voi pitää paikkansa, mutta tavallisen kuntalaisen kannalta asia ei ole yksiselitteinen.

Kuntaliitoksen avulla voidaan saada tietenkin entistä suurempi yksikkö, mutta muutoksesta seuraa usein myös palvelujen siirtyminen entistä kauemmaksi, koska pienempi terveyskeskus saatetaan lakkauttaa. Säästöjen saaminenkin on kyseenalaista.

Vaikka sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen on kuntien vastuulla, ei kuntien tarvitse itse toteuttaa palvelua. Monissa kunnissa ainakin osa näistä palveluista onkin ulkoistettu. Esimerkiksi Rääkkylässä on ulkoistettu terveyspalvelujen lisäksi myös sosiaalipalvelut.

Asiakkaan kannalta ei ole suurta merkitystä, kenen palveluksessa lääkäri on. Tärkeintä on, että lääkäriin pääsee kohtuullisessa ajassa ja palvelu löytyy kohtuullisen matkan päästä. Suurempi ongelma on lääkäreiden nopea vaihtuvuus, koska luottamuksellinen hoitosuhde potilaan ja lääkärin välillä on tärkeä.

Terveyskeskusten lääkäripulan on tasa-arvon kannalta erityisen ongelmallinen siksi, että se koskee pahiten vähävaraisia.

Työssäkäyvistä suomalaisista palkansaajista noin 90 prosenttia kuuluu työterveyshuollon piiriin. He saavat työterveyshuollon kautta suuren osan terveyspalveluistaan. Esimerkiksi vuonna 2009 työterveyshuollossa tehtiin sairaanhoitokäyntejä yli viisi miljoonaa. Näistä käynneistä 3,5 miljoonaa tehtiin lääkärille.

Työterveyshuolto ja yksityiset terveyspalvelut ovat tärkeitä ja täydentäviä tekijöitä kokonaisvaltaisessa terveydenhoidossa. Ilman niitä paineet terveyskeskuksia kohtaan olisivat nykyistäkin suuremmat.

Vaikka Kela korvaa osan myös yksityislääkäreillä käynneistä, ei kaikilla ole siitä huolimatta varaa käyttää yksityisen puolen terveyspalveluja.

Suomalainen perusterveydenhuolto perustuu julkisiin terveyskeskuksiin. Yhteiskunnan tehtävä on taata terveyskeskuksille riittävät taloudelliset ja inhimilliset resurssit. Markkinavoimien varaan tasa-arvon toteutumista ei voi jättää.