Mavin sijoitus kelpaa esimerkiksi

Maatalous- ja maaseutupolitiikan toimeenpanoa ohjaavan Maaseutuviraston Mavin sijoittuminen Seinäjoelle saatiin valmiiksi vuoden 2011 lopussa. Kyse oli yhdestä Suomen mittavimmista keskushallinon alueellistamishankkeista, mutta sekä sen toteutus että lopputulos ansaitsevat kiitoksen.

Viraston synty liittyi EU:n vaatimukseen maatalouspolitiikan valmistelun ja toimeenpanon eriyttämisestä. Uuden viraston perustamisesta oli tarkoitus päättää jo vuosituhannen alussa, mutta poliittiset kiistat sijoituspaikasta viivästyttivät hanketta vuosilla.

Mavin perustaminen oli kuuma aihe tuolloiselle maatalousministerille Kalevi Hemilälle (sit.), joka halusi uuden viraston Helsinkiin. Maakuntien kapina sijoituspäätöksestä suututti ministerin, ja tämä veti viime metreillä koko lakiesityksensä viraston perustamisesta pois eduskunnasta.

Vuosien vatvomisen jälkeen Mavin sijoittamisesta Seinäjoelle päätti lopulta maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) syksyllä 2005. Tätä ennen virasto ehti toimia epävirallisesti ja väliaikaisesti Helsingissä nelisen vuotta.

Viraston rakentaminen ja sijoittaminen kesti siis yhteensä kymmenen vuotta. Poliittisten kiistojen lisäksi huomiota sai Mavin henkilöstön asema. Helsingissä aloittaneen viraston noin 200 työntekijästä vaihtui puolet alueellistamisen aikana.

Mavi on viljelijöiden ja muidenkin maaseutuyrittäjien kannalta keskushallinnon tärkein virasto. Se vastaa noin 2,2 miljardin euron julkisen rahoituksen maksatuksista sekä ohjaa alueellisten elykeskusten toimintaa.

Alueellistamisen vastustamisen keskeisiin perusteluihin kuului uhkailu Mavin toiminnan lamaantumisesta ja esimerkiksi viljelijätukien maksatusten jumiutumisesta. Näin ei käynyt, vaan virasto selvisi koko muutoksen ajan keskeisistä tehtävistään varsin mallikkaasti. Tästä suurin ansio kuuluu Mavin henkilöstölle ja johdolle.

Julkisen sektorin toimintojen sijoittaminen on aina poliittinen päätös. Se kertoo siitä, millaista yhteiskuntaa haluamme Suomessa rakentaa.

Tässä vaihtoehtoina näyttäytyvät keskittäminen ja hajauttaminen. Näistä keskittäminen on ollut vallitseva Matti Vanhasen kahta hallitusta sekä Mari Kiviniemen hallitusta lukuun ottamatta.

Näiden aikana alueellistamispäätökset siirsivät keskushallinnosta maakuntiin yhteensä noin 5 000 työpaikkaa. Samanaikaisesti kuitenkin pääkaupunkiin sijoitettu valtion hallinto jatkoi paisumistaan ja maakunnista hävisi vähintään sama määrä valtion tai sen yritysten työpaikkoja.

Jyrki Kataisen kuuden puolueen hallituksella ei ole määrällisiä tavoitteita hallinnon alueellistamisessa. Näyttää siltä, ettei myöskään suuria tuloksia ole odotettavissa.

Vallalla oleva ”vapaavuorelainen” keskittämishenki ei suosi sen enempää hallinnon kuin yritystenkään sijoittumista maaseutu-Suomeen. Sen mielestä Fimea ei sovi Kuopioon eikä suuri kauppa Pieksämäelle – ei edes Porvooseen, jossa se uhkaisi vähentää venäläisturistien ostoksia Helsingissä.

Keskittäminen tyhjentää maakunnissa käyttökelpoisia asuntoja tuhansien vuosivauhdilla sekä lopettaa toimivia palveluja. Pääkaupunkiseudulla ne joudutaan rakentamaan uudelleen ruuhka-Suomen kustannuksin, jotka lankeavat sekä nykyisten että tulevien asukkaiden maksettaviksi.

Maaseutuvirasto sopii hyvin esimerkiksi siitä, ettei kaiken tarvitse olla Helsingissä. Virasto on ollut edelläkävijä myös tietoverkon ja etäkokoustekniikkojen kehittäjänä ja hyödyntäjänä.

Alueellisesti tasapainoisen Suomen rakentaminen näyttää vaativan päättäjiltä poikkeuksellista rohkeutta. Sillä voitaisiin kuitenkin välttää suuria taloudellisia ja sosiaalisia menetyksiä.