Joulukuuset kotimaasta
” Yhä useammin myytävät kuuset on viljelty alusta alkaen joulupuiksi.”Suomi on suuri metsätuotteiden viejä, mutta silti tänne tuodaan joulukuusia. Tieto saattaa kuulostaa hätkähdyttävältä. Sehän melkein samaa kuin yrittäisi viedä hiekkaa Saharaan.
Totta se kuitenkin on. Noin joka kymmenes kuusi on tuontikuusi.
Maaseudulla perinteinen tapa on noutaa joulukuusi omasta metsästä. Joulukuusen haku on koko perheen projekti, joka kiinnostaa varsinkin perheen pienimpiä ja luo lähtemättömiä joulumuistoja.
Kaupungeissa kuusi kuitenkin ostetaan torilta tai paikallisen marketin parkkipaikalta. Nykyajan joulukuusi on enää harvoin latvus tai harvennuskuusi. Yhä useammin myytävät kuuset on viljelty alusta alkaen joulupuiksi.
Yleisin kuusi on edelleen tavallinen suomalainen kuusi. Kuitenkin myös serbiankuusi, mustakuusi, pihdat ja okakuusi ovat kysyttyjä joulupuita.
Suomessa on Joulupuuseuran mukaan noin 500 joulupuun kasvattajaa. Joulukuusia kasvatetaan metsien lisäksi pelloilla ja joutomailla, sähkölinjojen alla ja muilla paikoilla, jotka eivät ole ensisijaista viljelysmaata.
Kuusenkasvatus on uusi elinkeinomuoto, jonka toivoisi lisääntyvän. Joulukuusen kasvatus on yksi esimerkki metsän uusista käyttömuodoista, joita voidaan kehittää koko ajan lisää. On täysin mahdollista ajatella, että joulupuiden ja leikkohavujen tuotannosta tulee myös vientitoimiala. Jos tanskalaiset ja belgialaiset pystyvät siihen, niin mikseivät myös suomalaiset.
Metsäylioppilaat ovat ymmärtäneet joulukuusen merkityksen jo varhain. Tämänkin joulun alla metsäylioppilaat myyvät joulukuusia pääkaupunkiseudulla, kuten ovat tehneet yhtäjaksoisesti jo sadan vuoden ajan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
