Soini tulee jälkijunassa
Entinen ulkoministeri Timo Soini ei malta lomailla. Julkisuuspelin taitava Soini on kesän aikana ehtinyt ehdottamaan perussuomalaisten ja keskustan yhdistymistä "maalaisliitoksi". Viimeksi hän heitti ilmoille koepallon uuden SMP:n perustamisesta, johon kuuluisivat kristillisdemokraattien lisäksi pettyneet keskustalaiset ja perussuomalaiset.
Soinin alkiolainen puoluehanke on pahasti jälkijunassa. Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen esitti vuonna 2007 perussuomalaisten ja keskustan yhdistymistä. Tuolloin perussuomalaisten nousukiitoa vetänyt Soini tyrmäsi ehdotuksen alkuunsa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
