Vihan lietsominen mädättää politiikan – puolueilla on viimeinen hetki katsoa peiliin ja korjata toimintaansa

Erityisesti sosiaalisessa mediassa keskustelu ryöppyää yli äyräidensä. Kuvituskuva. Kuva: Juho Leskinen

Jo yli puolet suomalaisista kokee vihaa seuratessaan poliittista keskustelua tai osallistuessaan siihen. Nousu on ollut huomattava, sillä vielä viime vuonna vihan tunnetta koki kolmannes suomalaisista. Muutos käy ilmi E2 Tutkimuksen vuosittaisesta Miten meillä menee? -selvityksestä, jonka vuoden 2024 tulokset julkaistiin eilen tiistaina. Erityisesti paljon vihaa kertovat selvityksen mukaan kokevansa vasemmistoliittoa ja perussuomalaisia kannattavat, kun taas keskustaa ja erityisesti kokoomusta kannattavien keskuudessa vihan tunnetta koetaan selvästi vähemmän.

E2 Tutkimuksen raportissa vihan tunteen lisääntymistä luonnehditaan aiheellisesti ”pysäyttäväksi”. Vaikka viha voi parhaimmillaan olla voima, joka kannustaa ihmisiä yhdistämään voimansa paremman yhteiskunnan rakentamiseksi, riski aivan päinvastaiseen lopputulokseen on todella suuri. Esimerkiksi puolueiden vaikeudet täyttää vaalien alla ehdokaslistojaan osoittavat, että yhä useampi haluaa jättää poliittisen toiminnan väliin välttääkseen joutumasta mukaan sosiaalisessa mediassa vellovaan vastapuolta mustamaalaavaan keskusteluun. Erityisen kauhistuttava on tulevaisuudenkuva, jossa ihmisten kyky ymmärtää erilaisuutta heikkenee entisestään, ja vihan voimalla ryhdytään rakentamaan julmia, todellisuudesta täysin vieraantuneita viholliskuvia.

Jo nyt on viitteitä siitä, että muita ihmisiä vähättelevät puhetavat, jopa vihapuhe, ovat alkaneet luonnollistua osaksi normaalina pidettyä poliittista keskustelukulttuuria.

Puolueiden on viimeistään nyt herättävä siihen, miten kaltevalle pinnalle mustavalkoiseksi viety keskustelu on suomalaisen poliittisen kulttuurin vienyt. Yhä useammalle keskustelua seuraavalle politiikasta jää kuva lähinnä toisen näkemyksille kuurona, sivistymättömänä jyräämisenä, ei kompromisseja hakevana ja erilaisia todellisuuksia ymmärtävänä dialogina, jossa jokainen on valmis luopumaan jostain saadakseen edistettyä itselleen tärkeimpiä tavoitteita.

Tämä ei voi olla vaikuttamatta poliittiseen yhteistyöhön ja kykyyn tehdä yhteiskuntaa rakentavia, tasapuolisia ja reiluiksi koettuja päätöksiä, luoda toimintakykyisiä hallituksia ja toteuttaa hallintoa, joka kestää vaalikausien yli. Tempoileva päätöksenteko ja hallituskausittain vaihtuvat politiikan suuret linjanvedot eivät varmastikaan edistäisi Suomen taloudellista nousua eivätkä pitkään pitäisi yllä kuvaa Suomesta vakaana ja ennakoitavana investointikohteena.

On toki huomattava, että kansalaistottelemattomuuden hyväksyntä on saman selvityksen perusteella vähentynyt kansalaisten keskuudessa. Tämän voi katsoa viestivän siitä, että ihmiset haluavat yhteisten asioiden tulevan hoidetuksi hyväksytyn järjestelmän, ei oman käden oikeuden, kautta.