Aluepolitiikkaa ei syytä edelleenkään pilkata

Suomen pitää professori Sami Moision mielestä korjata asennettaan aluepolitiikasta, jos esimerkiksi Itä-Suomea halutaan kehittää. Kuva: Jarno Mela

Helsingin yliopiston aluesuunnittelun ja -politiikan professorin Sami Moision mielestä rakenteellisista ongelmista kärsivien alueiden kehitys on yksi suomalaisen yhteiskunnan tärkeimpiä haasteita. Suomessa alueiden nostamiseen tarvitaan Moision mukaan julkisen vallan kykyä houkutella yksityisiä investointeja ja houkutella työ- ja opiskeluperusteista maahanmuuttoa. (MT 22.11.)

Pitäisikö palata taaksepäin ja ottaa oppia vanhasta aluepolitiikasta, jossa osana oli valtion teollistamispolitiikka. Sen ajatuksena oli, että olisi taloudellisesti kannattavaa ottaa koko maan resurssit käyttöön. Tässä myös onnistuttiin, koska Suomi nousi muutaman vuosikymmenen aikana syrjäisestä köyhästä maasta yhdeksi maailman kehittyneimmistä ja vauraimmista maista.

Vaikka Suomessa tehty aluepolitiikka osoittautui onnistuneeksi, siihen on suhtauduttu jo vuosia väheksyvästi. Sitä pidetään siltarumpupolitiikkana ja tukien jakamisena, jotka eivät kuulu tähän aikaan. Tilalle tuli ajatus globalisaatiosta, jossa tuotantoa harjoitetaan siellä, missä sen katsotaan olevan edullisinta.

Aluepolitiikka on muuttunut EU-jäsenyyden aikana unionin osin rahoittamiksi aluekehitysohjelmiksi. Niiden avulla on pyritty tasaamaan alueiden kehityseroja muun muassa erilaisilla yritys- ja hanketuilla. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelman mukaan näistä rahoista on tarkoitus leikata. Kun kansallista rahoitusta vähennetään, vähenevät myös EU:lta tulevat vastinrahat.

Moision mukaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuoden 2022 helmikuussa on johtanut perinteisen geopolitiikan paluuseen aluepoliittiseen keskusteluun ja alueellinen teollisuuspolitiikka tekee uutta tulemista maailmalla (Ruralia-lehti 1/2024).

Suurimpia tukia maksavat Kiina ja Yhdysvallat, mutta myös esimerkiksi Saksa ja Ranska houkuttelevat investointeja rakennemuutoksesta kärsineille alueilleen. EU:ssa on myös höllennetty valtiontukipolitiikan rajoja. Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo, että käytännössä EU:n valtiontukipolitiikassa on siirrytty noin 50 vuotta ajassa taaksepäin (KL 18.1.).

Suomi ja muut pienet maat eivät pärjää isommilleen tukikilpailussa. Moision mukaan valtiontukipolitiikka onkin johtanut EU:ssa hyvin epätasaiseen aluekehitykseen, jossa pienet jäsenmaat ovat hankalassa tilanteessa. Sen lisäksi, että aluekehitys on sekä Suomen että EU:n sisällä epätasaista, EU on putoamassa muiden alueiden kyydistä.

Entinen Euroopan keskuspankin pääjohtaja ja entinen Italian pääministeri Mario Draghi esitteli pari kuukautta sitten kilpailukykyraporttinsa. Hänen mukaansa EU:ssa pitäisi investoida vuosittain lisää 750–800 miljardia euroa. Draghi esitti, että EU:n pitäisi rahoittaa hankkeita, jotka parantaisivat unionin kilpailukykyä ja turvallisuutta, myös yhteisvelalla. Esitys uudesta yhteisvelasta sai tylyn vastaanoton myös Suomelta. Se on aikaisempien kokemusten perusteella ymmärrettävää.

Suomessakin hallitus haluaa houkutella Suomeen uusia teollisia investointeja, mutta Moision mukaan samaan aikaan vastustetaan yhteisten EU-vetoisten teollisuuspoliittisten rahastojen luomista. Hänen mielestään yhteisiä rahastoja kuitenkin tarvitaan, jotta uutta teollisuutta saadaan Suomeenkin rakennettua.

Orpon hallitus viimeistelee omaa Itä-Suomen ohjelmaansa, mutta lisärahaa ei ole valtiolta luvassa. Koska valtio ei halua ottaa lisää velkaa eikä myöskään haluta teollisuuspolitiikkaan EU:n yhteistä velkaa, täytyy aluepolitiikka tehdä niillä resursseilla mitä on. Se edellyttää alueiden kehittämiseen uutta ajattelua, luovuutta ja otetta. Hienot ohjelmat eivät auta mitään, ellei niitä kyetä viemään käytäntöön.