Tukin katkonta ratkaisee paljon

Puukauppa käy tällä hetkellä hyvin. Viime vuonna metsäteollisuus osti puuta yksityismetsistä 43 miljoonaa kuutiota, mikä on viisi prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena. Erityisesti isot metsäyhtiöt tekevät vahvaa tulosta ja myös sahat ovat päässeet vauhtiin mukaan.

Metsänomistajan näkökulmasta tulokehitys on ollut vaisumpaa. Samalla esille on noussut uusi ongelma. Puun katkonnasta on tullut yhä tärkeämpää metsänomistajan ansion kannalta.

Puukaupan erikoisuus on saha- ja vaneriteollisuuden tarvitseman tukkipuun keskeinen merkitys metsänomistajan saamassa tilissä. Tukin hinta saattaa olla jopa 3,5-kertainen verrattuna sellu-, paperi- ja kartonkiteollisuuden tarvitsemaan kuitupuuhun. Kuusitukin kuutiohinta on pyörinyt jopa 60 euron lukemissa, kun kuitukuutiosta joutuu tyytymään noin 18 euron hintaan.

MT:n toimitukseen on tullut viime aikoina paljon yhteydenottoja siitä, miten puun katkonta tukki- ja kuitupuuhun on onnistunut. Hintaero kuidun ja tukin välillä on niin suuri, että yhä useampi metsänomistaja on herännyt kiinnittämään asiaan aiempaa enemmän huomiota.

Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen tekemän selvityksen perusteella eri ostajien välillä on suuria eroja metsänomistajan saamissa kantorahatuloissa (MT 7.3.). Päätehakkuussa ero voi hyvinkin olla yli 10 prosenttia. Tuhannen kuution kuusileimikossa se on jo yli 4 000 euroa.

Myös ensimmäiset oikeuskäsittelyt asiasta ovat saaneet tuomionsa. Jälkikäteen katkonnan epäonnistumisen osoittaminen on joka tapauksessa vaikeaa. Asiaan kannattaa paneutua jo puukauppaa tehtäessä.

Tilanteen tekee hankalaksi myös puun ostajakunnan jakautuminen. Isoille metsäyhtiöille kuitupuun merkitys on suuri. Ne ovat tehneet paljon isoja investointeja, jotka tarvitsevat kuitupuuta. Toki isot yhtiöt tarvitsevat myös tukkeja, mutta samalla niistä on tullut eräänlainen houkutin puukaupoille yleensä.

Kuitupuun hinta on pysynyt hyvin tasaisena, mutta tukkien hinnat ovat sahanneet enemmän. Tukeista voidaan maksaa suhteessa enemmän, jos niiden kylkiäisenä yhtiöt saavat edullista kuitua. Samalla kasvaa epäilys siitä, että kuitupinot järeytyvät.

Sahojen osalta tilanne on selkeämpi. Ne kaipaavat ennen kaikkea tukkia, jolloin siitä kannattaa myös maksaa käypä hinta. Toisaalta kuidun osalta niiden tarjoukset voivat jäädä muita pienemmiksi.

Tavallinen metsänomistaja on asian kanssa kovin yksin. Vaikka arviot hakattavista leimikoista pitäisivätkin jollakin tavalla kutinsa, varmuuden saaminen reilusta katkonnasta on vaikeaa. Avoimuuden lisääminen katkontatiedoista olisi varmasti kaikkien etu. Samoin niiden esittäminen muodossa, joka harvemmin metsäänsä myyvän henkilön olisi mahdollista ymmärtää.

Yhtiöiden kannattaisi myös varautua sovittelumenettelyyn tilanteissa, joissa katkonta tuottaa huomattavasti vähemmän kuin ennalta tehdyissä arvioissa on laskettu. Myös asiantuntijan apu katkontaan liittyvissä asioissa saattaa hyvinkin maksaa itsensä takaisin.

Muun muassa metsänhoitoyhdistyksillä on tällaista palvelua. Tarkka omistaja osaa tehdä tätä itsekin, mutta se vaatii huomattavaa paneutumista asiaan.

Yksi tapa välttää ongelma olisi siirtyä runkohinnoitteluun, jolloin ostaja saisi katkoa ostamansa puutavaran haluamallaan tavalla. Metsänomistajan kannalta tämä uusi tapa olisi toki ainakin alkuvaiheessa hankala omaksua.

Hinta-arvio saattaisi kuitenkin osua paremmin kohdalleen, kun kriteerit täyttävien runkopuiden määrä olisi ennalta tiedossa. Samalla katkontaan liittyvä riski olisi metsänomistajan kannalta hallittavissa.