Joulun paras lahja ei ole kiinni rahasta
”Joulun henkeen kuuluu välittäminen lähimmäisestä – myös kaukaisesta, tuntemattomastakin.”Huominen jouluaatto hiljentää ruuhkat ostoskeskuksissa ja maanteillä. Suomalaiset vetäytyvät koteihinsa koristelemaan kuusta ja kattamaan joulupöytää. Joulukirkot täyttyvät. Hautausmailla kynttilät palavat jo poismenneitten läheisten muistoksi.
Joulu – Vapahtajan syntymäpäivä – on vahvin kristillistä maailmaa yhdistävä juhlapäivä. Vaikka joulun uskonnollinen korostus on viime vuosikymmeninä vähentynyt, uskontoon vahvasti liittyvät perinteet ohjaavat edelleen suomalaisten joulunviettoa.
Aattona kello 12 Turun Vanhalla Suurtorilla julistettava joulurauha periytyy Ruotsin vallan ajalta. On arvokasta, että perinnettä joulurauhan kunnioittamisesta noudatetaan yleisesti vielä tänäkin päivänä.
Joulu on Suomessa korostetusti perhejuhla. Aattoiltana ja joulupäivänä pysytään yleensä kotona tai korkeintaan vieraillaan lähisukulaisten luona.
Tämä joulun sinänsä arvokas piirre voi kuitenkin monelle olla myös ongelma. Jos läheisiä ei ole, voi yksinäisyys muuttua jouluna jopa ahdistavaksi.
Joulun henkeen kuuluukin vahvasti välittäminen lähimmäisestä – myös kaukaisesta, tuntemattomastakin. Tämän muistaminen ei vaadi paljoa, mutta tuo hyvän joulumielen niin muistajalle kuin muistetullekin.
Nykymaailman kiireessä joulu tuo monen kaipaaman mahdollisuuden rauhoittumiseen. Hetki kiireettömyyttä, arjen huolien unohtamista ja lepoa auttavat jaksamaan.
Joulu näyttäytyy vuosi vuodelta enemmän myös kuluttamisen juhlana. Kaupallisen joulun suuri näkyvyys lisää helposti odotuksia ja vaatimuksia joululahjoihin ja yleensäkin joulunviettoon liittyen.
Jouluna on lupa toki myös kuluttaa, mutta on varottava, ettei kuluttamisesta tule joulun päätarkoitus. Hyvää joulumieltä ei voi ostaa kaupasta.
Tänä vuonna monessa perheessä jouluun on valmistauduttu taloudellisesti epävarmoissa tunnelmissa. Talouden ongelmat ovat vieneet monelta työpaikan, vielä useampi joutuu pelkäämään työpaikkansa puolesta.
Monessa viljelijäperheessä elinkeinon talousongelmat painavat raskaasti. Pahimmillaan pelko voi liittyä koko tilanpidon jatkuvuuteen – työpaikan lisäksi menetyksen uhka voi koskea kotiakin.
Talouden myllerryksissä elämän perusasiat nousevat arvoonsa. Läheisten ihmisten keskinäinen tuki ei ole riippuvainen euron pelastusoperaatioista eikä luottoluokituslaitoksista.
Lapsiperheissä jouluun liittyvät odotukset korostuvat erityisesti. Kaikkialle tunkeva mainonta pitää huolen siitä, ettei lahjatoiveista ole ainakaan pulaa.
Valtaisan tavaramäärän keskellä vanhempien on haasteellista opettaa lapsiaan siihen, ettei monikaan mainostettu tavara ole lopulta kovin tarpeellinen – saati välttämätön. Joskus myös aikuisilla itsellään voi olla vaikeuksia huomata tätä.
Kalleinkin lahja jää usein nurkkaan pölyttymään. Paras lahja sen sijaan ei maksa mitään, mutta sen muisto voi kantaa läpi elämän.
Lapsen kannalta paras lahja on saada viettää jouluaan turvallisesti ja luottaen lähimpiin aikuisiinsa. Sen lahjan tarve ei rajoitu jouluun, vaan sen tulisi olla osa lapsen jokapäiväistä elämää.
Tätä joulua vietetään suuressa osassa maata lumettomassa ja vesisateisessa säässä. Joulun valojen myötä alkaa kuitenkin myös päivä pidentyä kohti tulevaa kevättä. Talven selkä taittuu nopeasti, ja pimeys vaihtuu jälleen uuden kasvun ajaksi.
Hyvää joulua!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

