Sellua tarvitaan sittenkin
”Sellun ja paperin kysyntä ei maailmalla ole loppunut.”Metsäyhtiö UPM ilmoitti perjantaina laajentavansa Kouvolassa olevaa sellutehdastaan. Sellun aika ei ole ohi, vaikka niin olisi voinut päätellä monista viime vuosien tehtaiden lakkautusuutisista.
UPM:n tehdas tuottaa jatkossa 170 000 tonnia enemmän sellua kuin nyt. Yhtiö on linjannut tavoitteekseen nostaa sellun tuotantoa maailmanlaajuisesti 10 prosentilla. Nykyisin yhtiön selluntuotanto on suunnilleen kolme miljoonaa tonnia.
Kasvava tuotanto vaatii tietenkin lisää raaka-ainetta, mikä on hyvä uutinen. Kun mukaan otetaan tämän sellutehtaan laajennuksen lisäksi muut jo päätetyt investoinnit, kasvaa puun kysyntä UPM:n tehtailla noin 1,3 miljoonaa kuutiometriä.
Kaikki puun lisäkäyttö on tervetullut uutinen koko metsäsektorille. Viime vuosien jatkuvasta alamäestä aletaan vihdoin päästä tasaiselle.
Suomen viennissä puusta saatavat tuotteet ovat jälleen kasvava erä. Sellun ja sahatavaran sekä muiden puutuotteiden lisäksi turkikset ja elintarvikkeet kasvattavat vientiä. Kaikille näille on yhteistä se, että tuotteet tulevat maalta.
Kun Stora Enso lakkautti Kemijärven sellutehtaan, kysyivät monet päätöksen viisautta. Kemijärven tehtaan koneet jauhavat sellua edelleenkin, tosin Kanadassa, jonne ne myytiin.
Sellun ja paperin kysyntä ei maailmalla ole loppunut, vaikka maailma onkin muuttunut. Rohkeimmat kysyvät jo, pitäisikö Suomeen pitäisi rakentaa kokonainen uusi sellutehdas.
Sen aika ei ole vielä, mutta ehkä se tulee nopeammin kuin arvataankaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
