Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Myös Suomi ottaa osumaa Hamasin iskun seurauksista

    Jos Lähi-idän kriisi pitkittyy, se vähentää lännen resursseja tukea Venäjän hyökkäyksestä kärsivää Ukrainaa. Moskovan etu olisi myös sen epäonnisen hyökkäyssodan jääminen sivuun kansainvälisessä mediassa. Hamasin iskun seuraukset näkyvät myös Suomessa suoremmin kuin aiemmin.

    Hamasin isku Israeliin käänsi hetkessä maailman katseet pois Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan. Samalla jännitys Lähi-idässä kiristyi jälleen tilanteessa, jossa Yhdysvallat ja sen läntiset liittolaiset ovat jo muutenkin osana isoa kansainvälistä konfliktia.

    Venäjän osallisuus Hamasin iskuun on edelleen epäselvä, mutta tilanteen kiristyminen Lähi-idässä palvelee ilman muuta sen etua. Itänaapurimme läheinen kumppani Iran sen sijaan ei ole edes yrittänyt peitellä osuuttaan tapahtumissa.

    Päinvastoin maan poliittinen johto on jo esittänyt tyytyväisyytensä, kun sen poliittinen perivihollinen Israel joutui yllätetyksi palestiinalaisten rakettitulen alle.

    Vaikka Hamasin väkivalta on pääsääntöisesti tuomittu lännessä, aivan mutkatonta Israelin tukeminen ei ole.

    Sillä on ilman muuta oikeus puolustaa itseään, mutta Israelin oma siirtokuntapolitiikka ja palestiinalaisten ihmisoikeuksien kunnioittaminen ei kunnolla kestä länsimaisen demokratian ja oikeusperinteen läpivalaisua.

    Vielä vähemmän tätä läpivalaisua kestää Hamasin ääriainesten toiminta

    Tähän on tultu pitkän väkivaltaisen kostonkierteen seurauksena, eikä kehitykselle näytä olevan loppua näkyvissä.

    Erittäin vaikea on myös nähdä, kuinka tämä Hamasin isku palestiinalaisten hädänalaista tilannetta helpottaisi. Päinvastoin Gazan kaistaleen palestiinalaisväestö joutuu nyt kokemaan Israelin koston.

    Konfliktin jälki on puolin ja toisin surullista nähtävää. Kärsijöinä ovat siviilit ja rauhanprosessin puolesta toimineet.

    Kauan odotettu ratkaisu siirtyy nyt syntyvän vihan ja katkeruuden takia taas vuosia eteenpäin.

    Israelin lisäksi tilanteseen voi vaikuttaa käytännössä vain sen suurin tukija Yhdysvallat, jonka rooli aselevon ja sitä seuraavan hauraan rauhan takaamisessa on taas keskeinen.

    Palestiinalaisten elinolojen ja demokraattisen hallinnon kehittäminen saattaa muutenkin hidastua, koska Hamasin ja muiden islamilaisten äärijärjestöjen toiminta eivät suoranaisesti tue sitä.

    Niiden kohteena on Israel ja sen vaikutusvallan heikentäminen, kenties jopa kukistaminen.

    Jos terrorijärjestöjen toimintaa suunnatut miljardit olisi käytetty palestiinalaisten olojen parantamiseen, jälki olisi ollut toisenlaista.

    Rauhanomaisen kehityksen edistäminen aiheuttaisi yhtenäisemmän kansainvälisen paineen myös Israelin kyseenalaisia käytäntöjä kohtaan.

    Nyt näin ei käy. Maailma jakautuu tukemaan Lähi-idän konflitin osapuolia, mutta palestiinaisten tilanne vain heikentyy.

    Lähiviikot ovat ratkaisevia. Kun Hamasin isku ja Israelin välittömät vastatoimet on koettu, lännen olisi tehtävä kaikkensa aselevon puolesta.

    Välttämättä kaikki eivät jaa tätä tavoitetta. Erityisesti Venäjä saattaa nähdä syntyneen konfliktin heikentävän länttä, koska Yhdysvaltojen mahdollisuudet tukea Ukrainaa eivät nyt ainakaan parane. Myös ukrainalaisten kärsimyksen unohtaminen palvelisi suoraan Moskovaa.

    Kun Suomi on nyt mukana läntisessä sotilasliitossa, Hamasin iskun seuraukset koettelevat välillisesti myös meitä.

    Öljyn hinnan nousu käynnistyi jo. Myös Naton sisäisen dynamiikan kehitystä on meillä seurattava tarkalla silmällä.

    Läntisen maailman yhtenäisyys ja Naton suorituskyvyn ylläpitäminen ovat Suomelle tärkeämpiä kuin kertaakaan kymmeniin vuosiin.