EU-vaikuttamisessa täytyy olla ajoissa

Euroopan unionin päätöksenteko jää elokuulla tavanomaiseen tapaan lomatauolle. Ei tarvitse olla suuri ennustaja arvatakseen, mistä Euroopassa syyskaudella puhutaan. Paheneva energiakriisi ja inflaatio sekä niiden mukanaan tuoma taantuma ovat EU:n talvikauden suurimpia murheita.

EU ei kuitenkaan olisi EU, jos se keskittyisi vain suuriin talouden ja turvallisuuden kysymyksiin. Kaiken aikaa unionissa raksuttaa myös pieniin yksityiskohtiin keskittyvä sääntelykoneisto. Sääntelyn kohteina ovat jo pitkään olleet metsänomistajat. Syksyn aikana on käsittelyssä suoranainen tulva säädöksiä. Ennallistamisasetus, uusiutuvan energian direktiivi, metsäkatoasetus ja taksonomiaksi kutsuttu kestävän rahoituksen luokittelu ovat vain esimerkkejä sääntelyhankkeista.

Tavanomaista on, että kustakin EU-päätöksestä nousee kohu siinä vaiheessa kun asia on jo pitkällä päätösvaiheessa. Saman huomion on tehnyt pitkän linjan EU-vaikuttaja, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Hänen mukaansa Suomen hallituksella on vaikeuksia muodostaa selvää kantaa metsäasioihin, ja niinpä Suomi ei vaikuta EU:n metsäpolitiikkaan riittävän ajoissa (MT 2.8.). Romakkaniemen mielestä hallituksen pitäisi parantaa vaikuttamistaan muodostamalla ennakkokannat heti sen jälkeen, kun komissio julkaisee uuden ohjelmansa, eikä vasta silloin kun esitykset ovat jo pöydällä.

Kokoomustaustainen Romakkaniemi pitää pääongelmana nykyisen Sanna Marinin (sd.) hallituksen ideologista hajanaisuutta. Toisin sanoen siis keskustan ja vihreiden erimielisyyttä metsiä koskevassa päätöksenteossa. EU-päätökset ovatkin jakaneet nykyistä hallitusta. Näin kävi esimerkiksi taksonomiaa koskevassa äänestyksessä. Hajanaisuutta on muuallakin kuin hallituksesa. Esimerkiksi vaikutusvaltainen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.) on usein eri leirissä kuin oman puolueensa muut mepit. Myös metsäteollisuuden ja metsänomistajien on monesti ollut vaikeaa löytää eurooppalaisessa edunvalvonnassa yhteistä säveltä.

On selvää, että metsäasioissa on erilaisia mielipiteitä. Suomalaista ja pohjoismaista ajattelua yhdistää tietty käytännönläheisyys. Keskieurooppalaisessa, muun muassa hollantilaisen ympäristökomissaari Frans Timmermanssin ajattelussa korostuu ideologinen suojelunäkökulma. Pelkkä päivittely tai vähemmistössä vastaan äänestäminen ei kuitenkaan vie eteenpäin pohjoismaista metsänäkemystä.

EU-vaikuttaminen alkaa siitä, että unionin toimielimissä työskentelee ihmisiä, joille metsät ovat muutakin kuin puistoja. Tässä suhteessa Pohjoismailla on paljon tekemistä. EU ei työpaikkana enää houkuttele nuoria entiseen malliin. Lisäksi tarvitaan metsäalan ja päättäjien yhteistä vaikuttamista siihen, mitä lähivuosina on tulossa. Isojen linjojen lisäksi pitää aina muistaa, että EU-säädöksissä yksityiskohdat ratkaisevat. Esimerkiksi taksonomia-asetus hyväksyttiin Suomen puheenjohtajakaudella 2019 ilman sen suurempaa meteliä. Ongelmat alkoivat vasta, kun komissio teki omia tarkentavia esityksiään asetuksen soveltamisesta.

Hereillä pitää olla myös loppuvaiheiden iltalypsyissä ja asioiden koplaamisessa. Hyvä esimerkki on taksonomiavääntö, jossa lopputulokseksi on tulossa vihreä leima venäläiselle maakaasulle mutta ei suomalaiselle puulle. Kaupan päälle tullut ydinvoima ei metsänomistajia juuri lämmitä. Viime kädessä EU-päätöksenteko on kaupankäyntiä, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tätä kauppaa pitää myös pohjoisten jäsenmaiden uskaltaa käydä.

EU-politiikka on aina myös sisäpolitiikkaa. Kansallisesti tärkeissä kysymyksissä Suomessa on kuitenkin vahva yhtenäisyyden ja pitkäjänteisyyden perinne. Siitä kannattaa pitää kiinni jatkossakin.