Arvo omaishoidolle
”Omaishoito säästää vuosittain useita miljardeja euroja.”Omaishoidon tilaa pohtinut sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä luovutti loppuraporttinsa viime keskiviikkona. Työryhmä parantaisi omaishoitajien asemaa sekä lisäämällä hoitosopimuksia että yhdenmukaistamalla hoidon palkkioita.
Sopimukseen perustuvaa omaishoitajan tukea saa tällä hetkellä noin 40 500 suomalaista. Vuoteen 2020 mennessä sopimusten määrää kasvatettaisiin 60 000:een, mikä vaikuttaa varsin varovaiselta arviolta tarpeeseen verrattuna. Ymmärrys on kuitenkin oikeansuuntainen.
Perusarvoihin tietysti kuuluukin, että omaiset huolehtivat toisistaan. Moni tarjoaa apua myös muille lähimmäisilleen. Yhteiskunnan kuuluu kuitenkin osallistua vastuuseen, kun hoidon tarve muuttuu välttämättömäksi ja hoitotyö raskaaksi.
Lähes joka neljäs suomalainen tarjoaa hoitoa tai läheisapua omaiselleen. Usein kyse on ikääntyneen ja heikkokuntoisen puolison hoidosta, ja omaishoitaja on ikäihminen itsekin.
Omaishoito säästää vuosittain useita miljardeja euroja yhteiskunnan varoja. Omaishoitojärjestelmä maksaa kunnille nyt arviolta 450 miljoonaa euroa vuodessa. Säästö verrattuna muutoin järjestettyyn hoitoon nousee liki kahteen miljardiin.
Kukaan tuskin kiistää omaishoitajien työn arvoa. Vallalla on myös suuri yksimielisyys siitä, että yhteiskunnan pitäisi ja kannattaisi tukea tätä työtä nykyistä paremmin.
Omaishoitajien asema vaihtelee nykyisin liikaa kuntien välillä. Ikävä kyllä monissa kunnissa omaishoidon tuet ovat taas joutuneet säästökohteiksi ensimmäisten joukossa. Kunnissa luotetaan siihen, ettei lähimmäistä kuitenkaan jätetä heitteille.
Suomalaisten huoltosuhde heikkenee nopeasti vielä lähivuosina. Siksi omaishoitajien asemaan on pakko kiinnittää entistä suurempi huomio.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

