Periaatteellinen kiista päättyi sopuun
Kumpikaan osapuoli ei saavuttanut kiistassa selkävoittoa, mutta pisteitä lasketaan vielä pitkään. Joka tapauksessa sovussa voittivat kaikki.Metsäyhtiö UPM:n ja työntekijöitä edustavan Paperiliiton vuoden alussa alkanut työriita päättyi perjantaina, kun kiistan osapuolet hyväksyivät sovittelija Leo Suomaan tekemän sovintoesityksen. Lakko UPM:ssä loppui välittömästi. Suomaan mukaan hänen tekemänsä sovintoesitys oli sellainen, johon molemmat osapuolet olivat vähän tyytymättömiä.
Hyväksytty sovintoesitys oli 112 päivää kestäneen lakon aikana neljäs. UPM:n ja Paperiliiton välisessä työriidassa ei tärkein kysymys koskenut rahaa, vaan sitä mistä neuvotellaan. Nelivuotisen sopimuksen palkankorotukset noudattavatkin alan yleistä linjaa. Tänä ja ensi vuonna palkat nousevat noin kaksi prosenttia vuodessa.
Neuvottelujen lähtökohta oli erilainen kuin aikaisemmin, sillä Metsäteollisuus ry ei enää neuvottele työehtosopimuksista. Neuvottelut käytiin yksittäisen työnantajan ja Paperiliiton kesken. UPM halusi, että neuvottelut käytäisiin yrityksen sisällä liiketoiminta-alueittain. Paperiliiton keskeinen tavoite oli pitää alan työehdot yhtenevinä myös nykyisessä yrityskohtaisen sopimisen mallissa.
Sopimus tehtiin lopulta liiketoimintakohtaisesti, mutta Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala ihmettelee, miksi UPM kävi pitkän periaatteellisen väännön työntekijöittensä työehtosopimuksista. Hän muistuttaa, että samankaltainen sopimus syntyi paljon helpommin Metsä Groupin kanssa neuvoteltaessa. Hänen mukaansa tärkeintä sovussa oli, etteivät 100–159 tunnin ilmaiset lisätyöaikavaateet toteutuneet. (mt.fi 22.4.)
UPM:n hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin mielestä sopimuksen synty on järjen voitto. Hänen mielestään UPM:n kannalta oleellista on, että sopimukset ovat keskenään täysin erilaisia ja vastaavat kunkin toimialan haasteisiin. Wahlroos muistuttaa, että sovun jälkeen UPM:ssä on aikaisemman yhden sopimuksen sijaan seitsemän toimialakohtaista sopimusta, viisi Paperiliiton ja kaksi Teollisuusliiton kanssa. (mt.fi 23.4.)
Kumpikaan osapuoli ei saavuttanut kiistassa selkävoittoa, mutta pisteitä lasketaan vielä pitkään. Joka tapauksessa sovussa voittivat kaikki.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





