Kärnä: Selvitytän professori Ojasen oman syyllistymisen rikokseen
Kärnä epäilee professoria keskustelun estämisestä ja maalittamisesta.
"Ojanen on osallistunut politisoituneen asian käsittelyyn. Tällaisesta asiasta täytyy tällöin kyetä käymään julkista ja avointa kansalaiskeskustelua ilman pelkoa seuraamuksista", Mikko Kärnä sanoo. Kuva: Jarkko SirkiäKeskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kertoo aikovansa selvityttää, onko professori Tuomas Ojanen itse mahdollisesti syyllistynyt rikokseen ilmoittamalla tekevänsä kansanedustajasta rikosilmoituksen. Kärnä epäilee Ojasen yrittävän toiminnallaan estää häntä hoitamasta perustuslailla turvattua edustajantointaan.
"Katson, että näin toimimalla professori Ojanen pyrkii estämään keskustelua vaikeasta aiheesta ja samalla hän maalittaa minua. En pidä tätä asianmukaisena. Toisin kuin Ojanen haluaisin välttää poliisin ja oikeuslaitoksen kuormittamista tällaisilla asioilla, mutta haluan kyllä selvittää, onko tällainen toiminta julkisessa tehtävässä toimivalta perustuslakiasiantuntijalta asianmukaista", Kärnä sanoo tiedotteessaan.
"Ojanen on osallistunut politisoituneen asian käsittelyyn. Tällaisesta asiasta täytyy tällöin kyetä käymään julkista ja avointa kansalaiskeskustelua ilman pelkoa seuraamuksista. Mikäli tämän varmistamiseksi tarvitaan uutta lainsäädäntöä, on sellainen ehdottomasti laadittava", Kärnä kirjoittaa.
Kärnän mukaan Ojanen teki Kärnästä rikosilmoituksen, koska tämä kysyi vihreiltä twitterissä, kuka kirjoitti vihreiden vastalauseen perustuslakivaliokunnan mietintöön ja halusi varmistua, ettei kyseessä vain olisi professori Ojanen.
"Vihreiden vastalauseen lukemalla käy ilmiselväksi, että se vastaa tyyliltään hyvin pitkälle Tuomas Ojasen tyyliä. Sain tästä syystä kuulla useilta eri tahoilta, että Ojasen epäiltiin sotkeutuneen jollain tavoin vastalauseen kirjoittamiseen. Koska kyseessä on vakava väite, halusin varmistua asiasta kysymällä siitä. Se on minun oikeuteni enkä katso, että tällä tavoin toimimalla voisi syyllistyä rikokseen. Olen kansanedustaja ja minulla on perustuslain turvaama oikeus hoitaa edustajantoimeani. Tähän oikeuteen sisältyy mahdollisuus kysyä vaikeitakin kysymyksiä politisoituneen asian käsittelyyn osallistuneilta julkisilta toimijoilta, joita niin vihreät kuin professori Ojanenkin ovat."
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
