Politiikka

Toista sataa vaikuttajaa haluaa Suomen liittyvän ydinasekieltoon

Ydinasekieltosopimus (TPNW) on ensimmäinen kansainvälinen ydinaseet kokonaan kieltävä sopimus.
Ydinasekieltosopimuksesta oletetaan muodostuvan osa kansainvälistä lainsäädäntöä, ICAN Finland -verkoston koordinaattori Kati Juva sanoo. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

Toista sataa politiikan, tieteen ja kulttuurin vaikuttajaa haluaa Suomen liittyvän perjantaina voimaan tulevaan YK:n ydinasekieltoon.

"Ydinasekieltosopimuksesta oletetaan muodostuvan osa kansainvälistä lainsäädäntöä, joka asettaa normin myös sopimukseen kuulumattomille maille", ICAN Finland -verkoston koordinaattori Kati Juva sanoo Suomen Rauhanliiton tiedotteessa.

"Ydinaseiden tuhovoima on uhka kaikelle elämälle. Sellaisen uhan ylläpitäminen on ristiriidassa vastuullisen ihmisyyden kanssa", vetoomuksen allekirjoittanut arkkipiispa Tapio Luoma perustelee.

Ydinasekieltosopimus (TPNW) on ensimmäinen kansainvälinen ydinaseet kokonaan kieltävä sopimus. Vetoomuksessa on mukana yhteensä 121 henkilöä: kansanedustajia, europarlamentaarikoita, piispoja, järjestöjen johtajia, tutkijoita, urheilijoita ja taiteilijoita.

ICAN Finland on ydinasekiellon puolesta työskentelevän, vuonna 2017 Nobelin rauhanpalkinnon voittaneen ICAN -kampanjan verkosto Suomessa.

Lue lisää

HS: Pitkäset Joensuusta muuttivat Pohjois-Koreaan ja opastavat paikallisia perunan viljelyssä

Syntyykö turvallisuus auroin vai asein?

Yle: Helsingin pormestariksi havittelevien Vartiaisen ja Sinnemäen suosio käytännössä tasoissa, Razmyar kolmanneksi suosituin, Arhinmäki ja Halla-aho jakavat neljännen sijan

EU:n ulkoministerit koolle Brysseliin – Haavisto ja Tuppurainen jäävät elpymispakettiäänestyksen takia pois