Turve luokiteltava uusiutuvaksi luonnonvaraksi -kansalaisaloite etenee eduskuntaan: 50 000 allekirjoittanut aloitteen
Turve on luokiteltava uusiutuvaksi luonnonvaraksi -kansalaisaloite on kerännyt 50 000 allekirjoitusta. Allekirjoituksia on nyt riittävästi, jotta aloite voi edetä eduskunnan käsittelyyn.
Mannerheimintie Helsingin keskustassa täyttyi kuljetusautoista vappuaattona. Eduskuntatalolle saapuneet turveyrittäjät ja muut elinkeinon edustajat vaativat turvetta uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Kuva: Jaana KankaanpääAllekirjoituksia saattaa kertyä vielä lisää, sillä kannatusilmoitusten keräys kansalaisaloite.fi-palvelussa jatkuu 25.7. asti.
Turpeen luokittelun muuttamista vaativa kansalaisaloite on pantu vireille tammikuussa. Aloitteessa esitetään, että turve on luokiteltava uusiutuvaksi luonnonvaraksi vuotuisen kasvunsa osalta.
"Kun turve on luokiteltu uusiutuvaksi biologisin perustein, positiiviset vaikutukset kansantalouteen, vaihtotaseeseen, huoltovarmuuteen ja kilpailukykyyn ovat merkittäviä", aloitteessa todetaan.
Aloitteen perusteluiden mukaan kotimainen turve on menettänyt kilpailukykynsä poliittisten päätösten takia.
"Kaukolämmöntuottajille on halvempaa lämmittää Venäjältä tuotavalla hakkeella, muista maista tuodulla turpeella tai kolmen kilometrin syvyydestä nostetulla uusiutumattomalla kivihiilellä", perusteluissa todetaan.
Esimerkiksi päästökaupassa turve luokitellaan nykyisin samaan ryhmään kuin fossiiliset eli uusiutumattomat energialähteet. Päästökauppa sekä fossiilisten lämmityspolttoaineiden valmisteverot koskevat Suomessa kivihiiltä, maakaasua ja turvetta.
Kansalaisaloite tarjoaa kansalaisille mahdollisuuden saada lakialoitteensa eduskunnan käsiteltäväksi.
Kansalaisaloitteella ehdotetaan uutta lakia tai muutosta olemassa olevaan lakiin tai olemassa olevan lain kumoamista.
Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos aloite saa vähintään 50 000 hyväksyttyä kannatusilmoitusta kuudessa kuukaudessa.
Lue lisää:
Tietoa kansalaisaloitteesta:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi
Jutun otsikkoa muutettu sunnuntaina 23.5. klo 7. Otsikkoon lisätty sanat "luokiteltava" ja "luonnonvaraksi".
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
