Politiikka

Arvio lopullisesta tuloksesta kirvoitti Apollonkadulla riemunkiljahduksia: "Tunnelma on ilman muuta optimistinen"

Puoluesihteeri Pirkkalainen myöntää, että vahva tulos kuntavaaleissa luo itseluottamusta myös tulevaan.
Jaana Kankaanpää
Pirkkalainen odotti vakavana ennakkovaalien tuloksia. Lopullisen tuloksen arvion valmistuttua puoluesihteeri oli kuitenkin yhtä hymyä.

Keskustan tulos on osoittautumassa vaali-illan todelliseksi yllätykseksi. Kannatusmittauksissa alamaissa kyntäneen puolueen ennakkotulos on ääntenlaskennan edetessä huomattavasti ennakoitua parempi.

Hieman kymmenen jälkeen valmistunut arvio vaalituloksista kirvoitti puoluetoimistolla riemunkiljahduksia ja aplodeja.

Ylen vaaliarviossa keskustalle povattiin 14,7 prosentin kannatusta ja kolmatta paikkaa. Tulos olisi kaksi prosenttiyksikköä perussuomalaisten tulosta parempi.

Jo lasketuista äänistä oli 17,5 prosenttia.

"Tunnelma on ilman muuta optimistinen", kommentoi puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen.

"Jos mietitään viimeaikaisia mittauksia niin näyttää sille, että ollaan pärjäämässä ihan hyvin."

Lopullisen tuloksen arvioimista vaikeuttaa se, ettei ole täysin selvää, mitkä äänet on jo laskettu. Yleensä keskustan kannattajat ovat äänestäneet muita aktiivisemmin ennakkoon, ja vaalipäivän ääntenlaskennan valmistuttua tulos on laskenut.

Pienten kuntien ääntenlaskenta etenee usein myös suuria kaupunkeja enemmän. Keskustan kannatus nimenomaan suurissa kaupungeissa on yleensä heikko.

Jos arvio pitää kutinsa, olisi keskusta jättämässä odotusten vastaisesti perussuomalaiset taakseen. Tämän luulisi kannatusalhossa kyntävälle keskustalle maistuvan. Pirkkalainen ei kuitenkaan myönnä, että taakse vilkuillaan.

"En arvioi keskustan tulossa toisiin puolueisiin, vaan suhteessa meidän omaan tulokseen. Mutta ilman muuta jos podiumille päästään niin onhan se huippujuttu."

Pirkkalaisen mukaan tulos maakunnissa näyttää hyvältä.

"Jos katsoo esimerkiksi Kuopiota tai Iisalmea tai Oulua tai Joensuuta, niin asetelmat näyttävät ihan hyviltä", hän sanoo.

"Tämä on ollut se, mitä me olemme ennakoineetkin. Nämä maakuntakeskuskaupungit ja seutukaupungit ovat lopullisenkin tuloksen kannalta äärimmäisen tärkeitä."

Keskustalaiset ovat useassa yhteydessä korostaneet, että kuntavaalit ovat kuntavaalit, eivätkä eduskuntavaalien välivaalit. Menestyminen tuntuu kuitenkin aina hyvältä, Pirkkalainen myöntää.

"Totta kai se antaa itseluottamusta, se on ihan selvä juttu. Vaalituloksilla on kuitenkin myös henkistä latausta ruokkiva merkitys. Jos me pärjäämme hyvin näissä vaaleissa, niin me lähdemme myös hyvissä asemissa rakentamaan kohti eduskuntavaaleja."

Pirkkalainen kiittelee tuloksesta erityisesti onnistunutta ehdokashankintaa.

"Meillä on eniten ehdokkaita, ja jokaisen ehdokkaan kauttahan puolueen tuloskin rakentuu. Meidän ehdokkaat ovat luotettavia kuntalaisia."

Lue lisää

Ylen kannatusmittaus: Kokoomus suosituin, PS ei näytä menettäneen kannatustaan puheenjohtajavaihdoksen vuoksi

Lehmä ja turve ilmasto-ongelmien syylliset television vaaliohjelmissa

Etelän lähiöt ja Itä-Suomi nukkuvat vaaleissa, eniten antamattomia ääniä menettää perussuomalaiset

Etelän lähiöt ja Itä-Suomi nukkuvat vaaleissa