Kolumni

Rokka, Lammio ja Koskelan Vilho

Nyt on parempi vetää reilusti överit kuin niukasti vajarit.

Sodan kokeneen – ja muutaman seuraavankin – sukupolven ehkä merkittävin kirja on Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Kirjasta on haettu mallia monenlaisiin tilanteisiin.

Kirjassa sotilaiden erilaiset luonteenpiirteet tuodaan esiin kotimaakuntien ja niiden murteiden kautta. Vaikka kirja kertoo sodasta, kirja on myös vahva sosiologinen teos suomalaisista, siitä miten erilaiset ihmiset suhtautuvat kriisitilanteisiin.

Kirjassa, ymmärrettävistä syistä, keskitytään miehiin, mutta luonteenpiirteet ovat mitä suurimmassa määrin sukupuolineutraaleja.

Suomalaisten mielissä inhokin rooli on annettu komppanian päällikölle luutnantti Lammiolle. Hän on pikkutarkka sääntöjen ja kovan sotilaallisen kurin vaatija.

Torpparin poika, luutnantti Koskela on luonteeltaan Lammion vastakohta. Hän on hätäilemätön, sotilaittensa joukossa suosittu, mutta omissa oloissaan viihtyvä "Ville vaitelias".

Suomalaisten suosikkihahmo on alikersantti Antero "Antti" Rokka. "Maanviljelijä Kannakselta mutta nyt Tikkakosken mannekiini." Rokkaa ei sotilaallinen kuri ja turha kekkulointi kiinnostanut yhtään. Hän on jermu, josta moni suomalainen mies on halunnut ottaa mallia, mutta unohtanut Rokan velvollisuudentunnon.

Vaikka Linna kuvaa Rokan, Lammion ja Koskelan erilaisina sotilaina, heissä on paljon yhteistä. Heillä on yhteinen huoli maan kohtalosta. He kantoivat vastuunsa ja suorittivat tehtävänsä tinkimättä. Lammio piti huolen säännöistä, Koskela osasi omalla tyylillään johtaa miehiään ja Rokka suoritti tehtävänsä kylmäpäisesti.

Komppanian miehet valittivat ja haukkuivat herrojen järjetöntä touhua, mutta hoitivat tehtävänsä ja jokainen kantoi kykyjensä mukaan vastuun itsestään ja aseveljistään. Kaikilla oli tiedossa, miksi näin piti tehdä.

Samaa tietoisuutta ja vastuun kantamista tarvitaan nyt.

Kenellekään ei voi olla epäselvää, että Suomi on nyt muun maailman tavoin kriisissä. Hallituksen ja viranomaisten ohjeet eivät ole kiusantekoa. Niiden tarkoitus on suojella meitä kaikkia ja antaa terveydenhoitojärjestelmälle aikaa ja mahdollisuus hoitaa oma tehtävänsä. Kyse on viivytystaistelusta.

Ohjeilla ja suosituksilla ei ole mitään merkitystä, jos niitä ei noudateta.

Miten on mahdollista, että Lappiin johtavat tiet olivat viikonloppuna ruuhkaantuneita pohjoiseen matkalla olleiden autoista? Miten on mahdollista, että Helsingissä avattiin viime viikolla uusi kauppakeskus? Ikäihmiset ovat karanteenissa ja toiset juhlivat yökerhoissa. Eikö tieto ole mennyt perille, vai voittaako itsekkyys yhteisen edun?

Mitä tekemistä Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmoilla on nykyisen tilanteen kanssa? Heiltä voisi ottaa oppia erilaisista tavoista kantaa henkilökohtaista vastuuta: Lammiolta tiukasta sääntöjen noudattamisesta, Koskelalta esimerkillä johtamisesta ja Rokalta rohkeudesta. Itsekkyyden pitää väistyä yhteisen edun tieltä.

Jotkut lainoppineetkin ovat moittineet maan hallitusta liiallisesta vapauksien rajoittamisesta. Muualta tulevat esimerkit osoittavat, että ohjeissa on nyt parempi vetää reilusti överit kuin niukasti vajarit.

Esimerkiksi riskinarviointiin erikoistuneen emeritusprofessorin Matti Jantusen mielestä ulkonaliikkumisoikeus on rajoitettava käyntiin apteekissa ja lähimmässä ruokakaupassa 1–2 kertaa viikossa sekä ulkoiluun kerran päivässä kilometrin säteellä kotoa. (MT 23.3.)

Ohjeiden noudattamiseen pitää suhtautua Koskelan tavoin: Se on nimittäin se pienimmän riesan tie.

Lue lisää