Kolumni

Kyynärpäätervehdyksen väärä viesti: Käsi sydämelle, älä töni!

Hengähdyspaikka-kolumnissa Kaarlo Kalliala pohtii, sopiiko kyynärvarsilla tervehtiminen edes EU:n kokouksiin.

Olin viime vuosituhannella melkein seitsemän vuotta merimiespappina Rotterdamissa. Vaikka merimieskirkko olikin auki 365 päivänä vuodessa – paitsi karkausvuosina, niin kuin aina muistimme täsmentää, talon ulko-ovi oli aina kiinni.

Syy oli selvä. Ympäristö oli sen verran rauhaton, että meillä oli kaiket päivät lukitun oven lisäksi yöksi suljettavat, metalliset ikkunaluukut.

Tunnistimme kuitenkin suljetun oven hyvän puolen. Jokaista ovikellon soittajaa mentiin erikseen vastaan, jokaiselle avattiin ovi juuri häntä varten ja jokainen toivotettiin tervetulleeksi kädestä pitäen.

Totuin tähän niin vahvasti, että myös kesälomalla Suomessa ojentelin kättäni vanhoille tutuille. Moni oli moisesta läheisyydestä aivan hämmentynyt: ”No joo, kätelläänpäs nyt oikein tosiaan tällä lailla niin.”

Jossain välissä suomalaiset ovat kylläkin alkaneet halailla. Vähän epämääräisesti ja hämmen­tyneen oloisesti, mutta silti. Minä puolestani harrastin hollantilaiseen tapaan jopa poskisuudelmia niin pitkään kuin se tuntui luontevalta.

Tätä kaikkea muistelin, kun seurasin televisiosta EU-johtajien keskinäisiä tervehdyksiä. Ehkä tuo töniminen sopii noihin tapaamisiin – en tiedä. Ehkä siellä saa tilaa vain kyynärpäätaktiikalla?

Nyt kättely on pannassa hyvästä syystä. Näinä aikoina käsihygienia kannattaa. Käsiä pitää pestä saippualla ja lämpimällä vedellä ainakin Isä meidän -rukouksen ajan. Ja rukoilla passaa aika tiuhaan.

Piispantarkastuksilla olen ennenkin aika ajoin käynyt vessassa pesemässä kädet. En siis ”pesemässä kädet”, vaan pesemässä kädet. Kohdatessa kun on kätelty, katsottu silmiin ja kosketettu.

Vaikkei kättely kai koskaan enää palaa entiselleen, kyynärpäätervehdyksen antama viesti on täysin väärä. Väistä! Älä tule lähelle! Mene pois!

Moni muslimiystäväni vie käden sydämelle, ellei kättele – ja usein silloinkin, kun on kätellyt. Niin minäkin olen nyt tehnyt. Katson silmiin, kumarran toista ihmistä ja annan ymmärtää hänen olevan sydämelläni. Mitä enemmän se on totta, sen parempi.

Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat seurakuntapastori Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, piispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja kirkollisen työn koordinaattori Anni Takko.

Lue lisää

Elämäkerrat ja romaanit ovat halpa ja tehokas itsehoito mielen virkistykseen

Itsenäisyyspäivän ja toisen adventin kaksi kynttilää viestivät kiitollisuudesta

Koronakaranteeni on vankila vain, jos itse siitä sellaisen teemme

Eteläsuomalaisena perheen isänä olen joutunut yllättävän ongelman eteen: Kuinka kasvatan lapseni lumeen?