Kolumni

Niinistön seuraajaa etsiskellään

Joulun tienoilla julkistettiin kyselyitä presidentti Sauli Niinistön seuraajasta. Eipä niissä yllätyksiä juurikaan ollut. Tutut nimet olivat mielipidemittauksen ja puolueiden piirijohtajien listojen keulilla.

Aikaisinpa gallupeita ja kyselyitä presidentistä tehdään. Se on vaan niin, että vaikka presidentinvaaleihin on matkaa vielä kolme vuotta – siis aika paljon –, keskustelua on mahdotonta välttää, sen patoamisesta puhumattakaan.

Niinistö on toisen presidenttikautensa puolivälissä. Hänet valittiin presidentiksi vuonna 2012 selvin numeroin ja vielä selvemmin vuonna 2018. Niinistön suosio kannatusmittauksissa on pysynyt huippukorkealla.

Suosio ylittää puoluerajat ja muutkin rajat. Vankan luottamuksen pohjalta oli hyvä jatkaa toinenkin puolisko.

Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Niinistön ulkopoliittinen johtoasema on korostunut myös sen seurauksena, että pääministeri Sanna Marin on esiintynyt pidättyväisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja että ulkoministeri Pekka Haavistolla on ollut viime vuoden aikana tietämistä al-Hol-kysymyksen kanssa.

Niinistö on koko maailmankin mitassa niitä harvoja presidenttejä, joilla on toimiva keskusteluyhteys Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltain presidenttien kanssa – Euroopan johtajia unohtamatta. Suomen kansainvälinen asema on vankalla pohjalla.

Niinistön suosiota ovat kasvattaneet hänen kannanottonsa yhteiskuntamme ajankohtaisiin teemoihin taloudesta koronaan. Aktiivisuus on herättänyt myös kysymyksiä presidentin vallankäytön rajoista.

Rajaa miettiessä on paikallaan muistaa presidentin eduskunnan edessä antaman juhlallisen vakuutuksen loppuhuipennus ”kaikin voimin edistää Suomen kansan menestystä”. Siinä on valtakirjaa.

Itsestään selvää seuraajaehdokasta Niinistölle ei ole näköpiirissä. Niinistö oli etukäteen vahvin vaihtoehto presidentti Tarja Halosen seuraajaksi vuonna 2012, samoin kuin Mauno Koivisto aikoinaan Urho Kekkosen seuraajaksi vuonna 1982.

Mahdollisia ehdokkaita on pitkä liuta. Kokoomuksen riveistä nostetaan esille Alexander Stubb, Jan Vapaavuori ja Jyrki Katainen, myös Paula Risikko ja Antti Häkkänen. SDP:n ehdokasta arvuutellaan Sanna Marinin, Eero Heinäluoman, Jutta Urpilaisen ja Erkki Liikasen väliltä. Vihreistä Pekka Haaviston rinnalle nostetaan Ville Niinistöä ja Heidi Hautalaa. Perussuomalaisten ehdokkaana pidetään Jussi Halla-ahoa tai Laura Huhtasaarta.

Keskustassa ehdokkaiksi tarjotaan Olli Rehnin lisäksi entisiä puheenjohtajia, ainakin Esko Ahoa ja Matti Vanhasta. Voisihan niitä ehdokasehdokkaita olla myös eduskunnassa ja Euroopan unionin parlamentissa.

Keskustassa kannattaisi harkita jäsenvaalin järjestämistä. Tuskin on viisasta toimia samanlaisella typistetyllä keskustelulla kuin tehtiin vuoden 2018 vaalien alla. Hyvin hoidettu esivaali voisi sivutuotteena elvyttää kansanliikkeen uinuvaa järjestötoimintaa ja antaa jäsenyydelle merkitystä.

Suomi tarvitsee vahvan presidentin, joka hallitsee niin laajan kuin kovankin turvallisuuden kysymykset ja jolla on punnittuja näkemyksiä yhteiskuntamme tilasta ja tulevaisuudesta.

Tulevaisuudenuskoa vahvistaa se historian havainto, että suomalaiset ovat valinneet kulloiseenkin aikaan sopivan presidentin.

Presidentinvaali on henkilövaali. Äänestäjät kääntyvät sellaisen kokeneen ehdokkaan puolelle, joka osaa tulkita suomalaisten syvimpiä tuntoja ja joka pystyy ylittämään sisäpolitiikan rajalinjoja.

Kirjoittaja on ministeri.

Tulevaisuudenuskoa vahvistaa se historian havainto, että suomalaiset ovat valinneet kulloiseenkin aikaan sopivan presidentin.

Lue lisää

Uudet valtuutetut joutuvat historiallisen muutoksen eteen – riidalla ei kuntaa rakenneta

Miksi kokoomus voitti vaalit ja perussuomalaisten jytky jäi putkeen? Näin Kääriäinen ja Kemppainen arvioivat tilannetta

Video: Miten kuntavaalitulos näkyy maakunnissa? Seppo Kääriäinen ja Jouni Kemppainen arvioivat tilanteen

Maakuntien vaalitulos viitoittaa tulevaisuutta – MT seuraa vaali-iltaa hetki hetkeltä