Huomio kokonaisuuteen

Meillä on käynnissä merkillinen vellova keskustelu maaseutuun ja maatalouteen ja EU-jäsenyyteen kytkeytyen.

Saimme tuoreeltaan todistaa Lapissa, sitä kuinka trumpilainen kampanjointitapa on tulossa Suomeen. Lehdessä julkaistiin poliittinen ilmoitus, jossa väitettiin, että hallitus on nostamassa polttoaineiden verotusta 30 sentillä litralta. Väite oli yksinkertaisesti perusteeton.

Paljon vaikeammasta väittelystä on kuitenkin kyse puhuttaessa EU:n seitsenvuotisen budjetin ja sen osana elvytyspaketin rahoituksesta.

EU:n rahoituksen idea on koko ajan perustunut siihen, että vauraammat maat maksavat enemmän ja köyhemmät maat saavat EU:n kautta tukea enemmän kuin itse maksavat. Vauraat maat vastaavasti hyötyvät EU-maiden sitoutumisesta yhteisiin markkinoihin, joista suorituskykyisimmät taloudet luonnollisesti hyötyvät. Suomenkin yrityselämälle on satojen miljoonien asukkaiden sisämarkkinat.

Esimerkiksi sopinee yhteinen valuutta euro. Kauppalehdessä oli pieni uutinen, joka saisi olla koko aukeaman kokoinen. Yhteisvaluuttaan kuuluva Suomi saa valtiona lainaa tällä hetkellä selkeällä miinuskorolla. Etumme on suurempi kuin Ruotsilla ja esimerkin mukaan Norjan valtio maksaa veloistaan puolitoista prosenttiyksikköä korkeamman koron kuin me.

Taloustilanteen mukaan järjestyksen olisi oltava päinvastainen. Kun valtiomme velka on yli sata miljardia euroa, niin jokainen korkoprosentti vastaa vuodessa yli miljardia euroa. Minulle tämän painoarvo on todella suuri verrattuna keskusteluun, jota käydään siitä, maksammeko elvytyspaketista 37 vuoden kuluessa kolmisen miljardia enemmän.

Olin politiikassa silloin, kun maatalouden budjettirahoista päätettiin joka vuosi – välillä suurten kiistojen melskeessä. Ja osa maatalouden lainsäädännöstäkin oli kiinni tästä vuotuisesta prosessista.

EU:n seitsemän vuoden budjetti on antanut varmasti sekä niukkuutta mutta myös pitkäjänteisyyttä. Unionijäsenyys on tehnyt maatalouden edun ajamisesta yhteisen kansallisen kysymyksen, joka ei ole enää vain keskustan ohjelmassa.

Kulloinenkin pääministeri vääntää seitsemän vuoden välein maatalousratkaisusta Brysselissä.

Maatalouden osalta rahoitusratkaisun tulos on hyvä. Suomi tulee saamaan vuositasolla noin kuusi prosenttia lisää maatalouteen ja maaseudun kehittämiseen.

Tämä tuo vakautta ja ennustettavuutta tiloille. Se antaa myös mahdollisuuksia kehittää ruuantuotannostamme entistä kilpailukykyisempää ja kokonaiskestävää.

Kilpailukyvyssä kaikista oleellisinta on kuitenkin markkinoilta saatava hinta, jonka tulee vastata meidän korkeita tuotantostandardejamme. Tätä työtä suomalaisen ruuan eteen keskusta jatkaa määrätietoisesti.

Seuraavan seitsemän vuoden aikana jäsenmaksut kasvavat kaikilla keskimäärin 10,1 prosenttia. Suomella jäsenmaksukasvu on kolmanneksi pienintä, vähän yli 4 prosenttia. Ero keskimääräiseen kasvuun on hyväksemme noin miljardi euroa budjettikaudella.

Kun jäsenmaksujen pohja neuvoteltiin nyt brittien lähdön jälkeen uudelleen, jää tämä ero pohjaksi myös tuleville rahoituskausille. Ja kun mietimme, mitä kukakin maksaa tästä kokonaisuudesta vuoteen 2058 mennessä, kannattaa tämäkin rivi laittaa ruutupaperilla omalle viivalleen.

Miksi puhun vuodesta 2058? Siksi, että elvytyspaketti maksetaan siihen mennessä takaisin. Siksi kaikkien erilaisten ratkaisujen kokonaisuuttakin kannattaa tarkastella vuosikymmenten perspektiivillä.

Suomalaisille yrityksille ja työpaikoille satojen miljoonien asukkaiden Euroopan elpyminen kriisin jälkeen on ratkaisevaa. Jos Eurooppa jää laahaamaan lamaan Yhdysvaltojen ja Kiinan juostessa karkuun, jumiutuisi Suomikin taantumaan ja siitä tulisi kallis lasku.

Kirjoittaja on valtiovarainministeri ja keskustan kansanedustaja.

Markkinoilta saatavan hinnan tulee vastata meidän korkeita tuotantostandardejamme.