Kolumni

Keskittämisen kirous

Muistatteko italialaista iskulausetta ”Piccolo e bello”, ”Pieni on kaunista”? Se näyttää nyt kerrankin toteutuvan myös Suomessa, keskittymisen luvatussa maassa, kun pohjoispohjalainen Raution kylä pongahti Suomen kartalle upouudella kyläkaupallaan. Toivottavasti ”Raution mallista” lähtee oikeasti liikkeelle uudenlaista ajattelua. Ainakin nuorilta sitä tuntuu löytyvänkin.

Kun Suomessa oli vielä 1980-luvulla yli 3 000 kyläkauppaa, enää jäljellä on vain alle 250. Jos kylällä ei ole kauppaa eikä koulua, edessä on varma kuolema. Jos kylät kuolevat, kuolee myös maaseutu. Kuitenkin Suomi tarvitsee tuottavaa maaseutua paitsi elintarvikehuollon omavaraisuuden takaamiseksi myös kaunista maaseutua tulevaisuuden kasvavan ja työllistävän elinkeinon, matkailun, takia.

Suomen amerikkalaisen mallin mukaan äärimmilleen keskitetty elintarviketeollisuus ja elintarvikekauppa ovat olleet yksi ratkaiseva tekijä kylien ahdingossa.

Tähän asti poliittiset päättäjät ovat kohauttaneet olkapäitään: "Ei tälle kehitykselle mitään voi."

Mihin poliitikkoja sitten tarvitaan, jos ei asioiden korjaamiseen ja johtamiseen kaikkien edun kannalta oikeaan suuntaan? Defaitismiin, alistumiseen asioiden kulkuun, ei poliittisilla päättäjillä ole oikeutta. Heidät on valittu ajamaan yhteistä etua, ei omaansa eikä puolueensa etua. Laiskuudeksikin sitä voi nimittää, ja pahimmassa tapauksessa omien etujen ajamiseksi. Suomella on vähiten korruptoituneen maan maine, mutta senkin voi kyseenalaistaa.

Olisiko sekä keskusliikkeillä että päättäjillä vihdoin syytä vilaista peiliin? Kun S-ketju, joka mainoksissa hurskastelee osuuskauppa-aatteellaan ja Pohjois-Suomesta välittämisellään, sulki pienen, mutta kannattavan kyläkaupan kesken korona-ajan, oli se jääkylmä suihku rautiolaisten niskaan. Poliitikot taas puhuvat kyllä kauniisti maaseudun puolesta, mutta hallitus toisensa perään on linjannut ihan muuta.

Totuus on, että jos kylät aikovat pysyä elossa, ne eivät voi enää laskea minkään muun kuin itsensä varaan. Sen todisti pieni ja pirtsakka, 1 000 asukkaan Raution kylä, joka otti ja perusti oikean osuuskunnan, sai yli puolet kylän kotitalouksista mukaan osakkaiksi kustantamaan oman kaupan remonttitarvikkeet ja toteutti ruman vanhan parakin remontoinnin hyvännäköiseksi kaupaksi kahviloineen kyläläisten talkoovoimin.

Se on vaatinut poikkeuksellisen energistä kylätoimikuntaa, aikaansaavia kyläläisiä, vahvaa talkoohenkeä ja osaavia avainhenkilöitä. Toisin sanoen arjen sankareita, joille Ilkka Kanerva nostaa hattuaan Raution kylän twitterissä. Paavo Lipponen puolestaan pitää rautiolaisten urotyötä suorastaan ihmetekona, mutta arvioi sen täysin mahdolliseksi muuallakin.

Kun kylistä kerran löytyy näin valtavaa voimaa, ei niitä saa enää jättää yksin. Sen verran on tuuli sentään kääntynyt, että nyt kyläkaupoille annetaan tukiaisia valtion kirstusta. Siis meidän veronmaksajien pussista.

Ahdingon aiheuttaneet suuret keskusliikkeet taas porskuttelevat entiseen tapaan. Ranskassa jo 1990-luvun puolivälissä peliin puuttui oikeistopresidentti Jacques Chirac. Maahan säädettiin laki, joka vaati jokaiselta jättimarketti- ja ostoskeskushankkeelta selvitystä siitä, miten se vaikuttaa kaupan rakenteeseen. Se tepsi, hankkeita jäätyi ja mahtavilta ketjuilta alkoi löytyä haluja perustaa myös pienempiä minimarketteja kyliin ja kaupunkien keskustaan, jotka peltomarketit olivat näivettäneet.

Elintarvikekauppa on ollut korona-ajan suuri voittaja. Nyt on sen aika näyttää ei vain mainosten, vaan käytännön solidaarisuutta.

Jos kylällä ei ole kauppaa eikä koulua, edessä on varma kuolema.

Lue lisää

Helena Petäistö: "Afganistanin katastrofin jälkeen on Euroopan aika ryhdistäytyä ja alkaa näyttää, mihin se pystyy"

Tuskallinen juopa

Turvallisesti metsässä – metsästäen ja retkeillen

Lammaspaimenessa