Sopu on aina riitaa parempi

Syksyllä alkaneesta työmarkkinakierroksesta ennustettiin poikkeuksellisen hankalaa.

Mitä tulee työehtoihin, asetelma on tuttu. Palkansaajien tavoite on turvata ostovoima ja saada osansa tuottavuuden kasvusta ja arvonlisästä. Työnantajat painottavat kustannuskilpailukykyä ja mahdollisimman alhaisia kustannusvaikutuksia.

Suomen kustannuskilpailukyky ja työllisyys ovat vahvistuneet kohisten viime vuosina. Inflaation kiihtyminen on tuonut oman paineensa palkkavaatimuksiin.

Tähän mennessä syntyneillä sopimuksilla ei Suomen kustannuskilpailukykyä tärvätä. Päinvastoin yritysten hyvä tuloskunto huomioiden syntyneitä sopimuksia voi pitää hyvinkin vastuullisina, pöydän molemmin puolin.

Aivan turhia eivät syksyn synkät ennustukset kuitenkaan näyttäisi olleen. Taustalla on metsäteollisuuden puolitoista vuotta sitten ilmoittama aikomus irtaantua työehtosopimuksista. Keskiössä on erityisesti UPM:n halu päästä eroon suomalaisesta sopimisen kulttuurista ja yleissitovista työehtosopimuksista.

Tämän pelättiin aiheuttavan dominoefektin työnantajapuolella. Kovin laajaa halua ajaa koko sopimusjärjestelmä romukoppaan ei ainakaan toistaiseksi ole nähty.

EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen totesi Avussa (7.1.) vastikään: ”Osa työnantajista kuvitteli, että paikallinen sopiminen tarkoittaa samaa kuin työnjohto-oikeus. Harva tuli ajatelleeksi, että sama ammattiyhdistysväki neuvottelee paikallisellakin tasolla.”

Laatusen huomio kuvaa hyvin, ettei ammattiyhdistysliikettä voi vain poistaa työmarkkinakentältä nopeiden voittojen toivossa.

Teknologiateollisuudessa sopimus syntyikin viime viikolla. Metsäteollisuuteen on saatu sovittua työehtosopimuksia. Keitele Group istahti viimeinkin neuvottelupöytään. Vain yksi yhtiö, UPM, haraa kovaa vastaan.

UPM näyttää asettuvan työmarkkinatoiminnassaan suomalaisen sopimisen ja yhteistyön kulttuurin ulkopuolelle. Yhtiö on kieltäytynyt niin valtakunnallisesta kuin yrityskohtaisesta sopimuksesta. Siksi UPM:n toiminta huolettaa. Kun yhtiön johto näyttää ajavan paluuta sadan vuoden takaiseen, ei ihme, ettei sopimuksia synny.

On selvää, että tänä päivänä suomalaiset tai eurooppalaiset yhtiöt eivät voi jättää vastuullisuuskysymyksiä huomiotta, oli kyse sitten ympäristövastuusta tai työntekijöiden kohtelusta. Globalisaation ja nopean tiedonvälityksen maailmassa yritysten toiminta näissä asioissa vaikuttaa nopeasti yrityksen toiminnan hyväksyttävyyteen. Yhtiöt, kuten UPM, joutuvat yhä enemmän perustelemaan toimintaansa paitsi kotimaassaan myös suuremmalle yleisölle.

UPM ajaa nyt linjaa, joka on täysin vieras suomalaiselle sopimisen kulttuurille. Herää kysymys, onko se viime kädessä omistajan etu ja vastaako nykyinen linja omistajien käsityksiä.

Riski on, että maine menee ja tappioita syntyy joka viikko markkinoilla tilanteessa, jossa tuotteilla on uutta kysyntää ja esimerkiksi paperin hinta on noussut voimakkaasti. Olisiko ”kunnon rähinä”, ja sen jälkeen täydellinen selkävoitto uhrausten arvoista?

Voi käydä jopa niin kuin Epeiroksen kuningas Pyrrhokselle, joka raskaasta taistelusta viisastuneena tokaisi: ”vielä yksi tällainen voitto, niin olen hukassa”.

Kirjoittaja on kansanedustaja ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja.