Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Suomen ”EU-miniä”

    Yksikään suomalainen ei ole toistaiseksi yltänyt Euroopan unionin huippuvirkaan. Mutta nyt on hyvä syy sekä iloita että kiinnostua EU-parlamentista, sillä sen puhemieheksi valittiin viime viikolla nainen, joka kantaa supisuomalaista sukunimeä.

    Maltalaisesta Roberta Metsolasta on koko Suomen syytä röyhistellä rintaansa siinä missä Ukko Metsolankin. Suomella on nyt nimittäin miniä EU:n huipulla!

    Metsola sai vauhdikkaan lähdön viime viikolla: Tuskin hänet oli ehditty valita korkeaan virkaan tiistaina, kun jo keskiviikkona hän joutui päsmäröimään yhtä Strasbourgin täysistuntosalin villeimmistä debateista. Ranskan presidentinvaalitaistelu tunkeutui aina EU-parlamenttiin asti.

    Puolen vuoden EU-puheenjohtajuuden tammikuun alusta ottaneen Ranskan presidentti Emmanuel Macron tuli vakiintuneen tavan mukaan esittelemään parlamentille ohjelmansa tavoitteita.

    Huhtikuun presidentinvaaleja odottavat ranskalaismepit käyttivät tilaisuutta hyväkseen grillatakseen tulevaa ehdokasta Ranskan omista asioista EU-foorumilla, jonne ne eivät kuuluneet. Siitä hermostuivat muut, ja Metsola pani ranskikset järjestykseen viileän rauhallisesti kuin paraskin Pohjan akka.

    Roberta Metsolan nimitys on merkittävä siksikin, että kyseessä on vasta kolmas kerta, kun EU-parlamentin johtoon on noussut nainen. Molemmat aiemmat, sekä Simone Veil, EU-historian ensimmäinen puhemies, että Nicole Fontaine, olivat ranskalaisia. Metsola osoitti, että lilliputtimaastakin voi huipulle ponnistaa.

    Sinnikkyyttä ja sisua tuntuu 43-vuotiaalta Suomen miniältä ja neljän pojan äidiltä löytyvän, sillä meppipaikka ei heti irronnut jo nuorena opiskelijana Maltan EU-jäsenyyttä lobanneelle Roberta Tedescolle.

    Oikeustieteen opiskelijan Erasmus-vaihto Ranskassa ja myöhemmät opinnot Bruggen kuuluisassa Eurooppa-koulussa vahvistivat Eurooppa-henkisyyttä. Sen sinetöi Suomi-pojan löytyminen eurooppalaisen nuorisopolitiikan ansiosta. Valko-Venäjän Viktor Lukashenkon vastaisen mielenosoituksen tuoksinassa puuttui kohtalo peliin.

    Vuoden 2009 EU-vaaleissa nähtiin erikoinen tapaus: Nuori rouva kampanjoi Maltalla ja miehensä Ukko Metsola kaukana Suomessa kokoomuksen riveissä. Kumpikin ylsi varapaikalle. Tappion itkut itkettiin yhdessä.

    Roberta otti juristin pestin Maltan EU-edustustossa Brysselissä ja myöhemmin EU:n ulkopoliittisen edustajan Lady Ashtonin neuvonantajana. Ukko jätti politiikan ja toimii muun muassa merenkulkujärjestön lobbarina Brysselissä ja Maltalla.

    Vuonna 2013 potkaisi onni, kun maltalaismeppi Simon Busuttil palasi saarelle. Paikan nappasi varameppi Metsola. Seuraavissa kaksissa EU-vaaleissa Roberta Metsola tuli valituksi, nousi ääniharavaksi ja lopulta yhdeksi varapuhemiehistä.

    Kun puhemies David Sassoli sairastui, otti Metsola usein puhemiehennuijan käteensä. Kun Sassoli kuoli yllättäen vuoden alussa, valittiin näkyvästi oikeusvaltiota puolustanut Metsola suurella äänten enemmistöllä EU-parlamentin historian nuorimmaksi puhemieheksi. Edes hänen abortinvastaisuutensa ei estänyt selvää valintaa.

    Roberta Metsola rakastaa Suomen pitkiä kesäiltoja mökillään Länsi-Uudellamaalla, missä hän voi nauttien katsella suomalaisen kesäyön auringossa kylpevälle järvelle. Ihan kuin mekin.

    Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija.