Metsäkatoasetuksen lykkääntyminen varmistui
Painotuotteet, kuten kirjat, sanomalehdet ja painetut kuvat, eivät torstaina 4. joulukuuta syntyneen sovun mukaan kuulu metsäkatoasetuksen piiriin.EU:n metsäkatoasetuksen soveltamisen lykkäämisestä ja yksinkertaistamisesta saatiin aikaan alustava sopu 4. joulukuuta. Sopu vaatii vielä EU:n neuvoston ja Euroopan parlamentin vahvistuksen ennen vuodenvaihdetta, tiedottaa maa- ja metsätalousministeriö (MMM).
Eilen torstaina parlamentin, neuvoston ja komission saavuttaman sovun mukaan asetuksen soveltamisen alkaisi keskeisiltä osiltaan 30.12.2026.
Mikro- ja pientoimijoille siirtymäaika olisi pidempi ja soveltaminen alkaisi kuusi kuukautta myöhemmin, lukuun ottamatta EU:n puutavara-asetuksen piirissä jo olevia mikro- ja pientoimijoita. Alun perin komission ehdottama kuuden kuukauden kevennetty soveltaminen ei sisältynyt sopuun.
”Vuoden lisäajan saaminen oli erittäin tärkeää, sillä toimeenpanoon liittyy edelleen merkittäviä haasteita. On myös hyvä, että asetuksen valuvikoja pyritään nyt arvioimaan ja korjaamaan ja asetuksesta koituvaa hallinnollista taakkaa kohtuullistamaan”, toteaa tiedotteessa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.).
Alustavassa sovussa päätettiin poistaa painotuotteet, kuten kirjat, sanomalehdet ja painetut kuvat, asetuksen soveltamisalasta niiden vähäisen metsäkatoriskin vuoksi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







