Koronan jälkeen

Mielipide

30.3.202002:00

Kolumni

Seppo Kääriäinen

Valtion johdon päätöksentekokyky on kriiseissä koetteilla. Julkisuus pitää osaltaan huolen siitä, että yksittäisiäkin ratkaisuja ruoditaan tarkkaan. Jo nyt tulee tiukkaakin arvostelua.

Marinin hallituksen, eduskunnan ja presidentti Niinistön keskinäinen yhteistyö poikkeuksellisen kriisin hallitsemiseksi on sujunut ainakin ulkoapäin katsottuna kitkattomasti. Hallituksella ei ole vakavoituvassa tilanteessa varaa sisäiseen kähinöintiin eikä välienselvittelyyn.

Poikkeustilanne testaa kansanvaltaisen järjestelmän toimivuuden. Koronakriisin väistyttyä tulee aika selvittää avoimesti toteutetun politiikan tehokkuus ja päätösten oikea-aikaisuus – opiksi tuntematonta tulevaa varten.

Yhteisymmärrys on leimannut koronanvastaista toimintaa. Hallituksen ja opposition välille ei ole ainakaan vielä noussut rähinää. Toki monenlaisia neuvoja on tarjolla. Oppositio tukee hallituksen ponnisteluja. Työmarkkinajärjestöt ovat liittyneet yhteiseen kamppailuun yhteistä vaaraa vastaan.

Yhteisymmärrys joutuu kokeeseen viimeistään silloin, kun tulee jälkiselvittelyn ja laskujen maksamisen aika. Jos se tehdään tiukan oikeudenmukaisesti, sopu säilyy – muuten ei.

Suomalaiset ovat suhtautuneet rajoituksiin ymmärtäväisesti. Sopuisuus pitää jatkossakin sillä ehdolla, että ei ole vapaamatkustajia, jotka vähät välittävät yhteisistä päätöksistä.

Koronakriisi ei ole viimeinen kriisi. Uusia tulee. Niihin on varauduttava aiempien kriisien ja koronaepidemian kokemusten valossa.

Ensinnäkin valtion ja kuntien vastuu kriisien hallinnassa korostuu ihan yläkanttiin niin nyt kuin aiemminkin. Emeritus suurlähettiläs Heikki Talvitie peräsi kirjoituksessaan 19.3.2020 tarkastelua siitä, ”missä tehtävissä tarvitaan kansallisvaltiota ja mikä on laajempien kansainvälisten liittymien tehtävä”.

Kansalaiset, kunnat ja yritykset pyytävät poikkeuksetta taloudellista ja muuta apua hallitukselta, siis valtiolta. Vain kaikin puolin kunnossa oleva valtio pystyy auttamaan kansalaisiaan ja yhteisöjään. Tämä on pidettävä mielessä, jos ja kun joskus palataan normaaleihin oloihin.

Toisekseen; kriisijohtaminen testataan oikeassa kriisissä. Käytännön organisointi on pääministerin ja hallituksen vastuulla. Ja kaiken tämän tulee tapahtua kansanvallassamme perustuslain mukaisessa järjestyksessä. Kriisijohtamisen ja lainsäädännön mahdollisia korjaamistarpeita on paikallaan perata aikanaan perusteellisesti. Pykäläsaivartelu ei voi estää elämän suojelua.

Kolmanneksi; yhteiskunnan kesto- ja toipumiskyky, resilienssi, ratkaisee. Se rakennetaan ja sitä ylläpidetään ns. hyvinä aikoina. Nyt kysytään omavaraisuuden ja huoltovarmuuden perään. Ruokaa, energiaa, vettä sekä lääkkeitä ja terveystarvikkeita on oltava saatavilla kaikille ja kaikissa oloissa. Nämä ynnä lähimmäisapu vahvistavat kestokykyä.

Neljänneksi; on herätty pohtimaan aluekehitystä yhteiskunnan kestokyvyn vinkkelistä. Kaupungistumisen megatrendin kestävyyttä on alettu epäillä. Keskittyminen ja tyhjentyminen merkitsevät riskejä yhteiskunnan turvallisuudelle ja toimivuudelle. Nyt nähdään, mitä ”koko maa” tarkoittaa.

Viidenneksi; koulujemme opetuksessa on paikallaan perehtyä nykyajan kriiseihin ja niihin varautumiseen niin yksilötasolla kuin koko yhteiskunnassa aivan omana asianaan. Se on vaan niin, että jokainen sukupolvi joutuu kohtaamaan elämässään yhteisiä yllättäviäkin kriisejä.

Kaikki liittyy kaikkeen. Koronan vaurioittaman talouden elvyttämistoimet on viisasta virittää myös ilmaston lämpenemistä jarruttavaan asentoon.

Koronakriisi koettelee jokaista myös henkisesti. Uudenlainen häkellyttävä kokemus pakottaa hakemaan kestävää elämäntapaa ja rakentamaan kriisikestävää yhteiskuntaa.

Kirjoittaja on ministeri.

Uudenlainen häkellyttävä kokemus pakottaa hakemaan kestävää elämäntapaa.