Vermo järjestää Kuninkuusraveihin kisakatsomon – Köppinen vetonaulana - Uutiset - MT Ravinetti
Uutiset

Vermo järjestää Kuninkuusraveihin kisakatsomon – Köppinen vetonaulana

Vermo näyttää Seinäjoen tapahtumat reaaliajassa enintään tuhannelle ravifanille. Myös Killerillä on tiedossa Kunkkarien ravikatsomo.
Terhi Piispa-Helisten
Köppinen voitti Vermon kura-3 000 metriä ja veti nuoren Costellon kuninkuuskisan kakkoseksi. Nyt Köpä palaa Vermoon juhlistamaan Kuninkuusravien yleisölähetystä.

Kun Seinäjoelle ei saada ottaa yleisöä, Vermo on päättänyt tukea raviurheilun päätapahtuman näkyvyyttä järjestämällä kisakatsomon sekä lauantaina että sunnuntaina.

Lippuja myydään kahteen enintään 500 hengen yleisöalueeseen, joista on Vermon raviradan mukaan hyvä näkyvyys jättinäytölle.

Myös Killerin raviradalle myydään lippuja Kunkkarien katsomoon ainakin lauantaille 1.8.

Vermossa vetonaulana on myös ajelu kaksinkertaisella ravikuningas Köppisellä. Se arvotaan ennakkolipun ostaneiden kesken ja kaksi onnekasta pääsee vuorollaan tandemkärrystä ohjastamaan "Vermon seriffi".

Köppinen toimii muutenkin Kunkkaritunnelman kohottajana. Kasvattaja-omistaja Jyrki Korhoselle tehtävä on myös mieluinen.

”Köpällä oli uransa aikana ja on edelleen paljon faneja. Se on hirmu hyvässä kunnossa ja aion ajaa sillä kärryt perässä Vermossa. Silloin muistuu taas mieleen, millaista on todellinen huippuraviurheilu.”

Huonolla säällä tapahtuma siirretään sisätiloihin katsomoravintola Ravillaan.

Lipunmyynti kisakatsomoon avautuu tiistaina 7. heinäkuuta Vermon verkkosivulla.

Uutista on täsmennetty 6.7. kello 17:15 tiedolla Killerin katsomosta.

Huomaathan myös viikon gallupin: Pitäisikö myös Seinäjoelle voida ottaa yleisöä?

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Akaasia plus Frans on edelleenkin totta

Kuninkuusravit ulos kuplasta

Tupamäki: Hetviina tuntuu palautuneen - ehkä startti jo Ylivieskassa

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video