Uutiset

Ponikuninkuusravien aika - lue Julia Kiukkaan kommentit ja veikkaukset

Julia Kiukas on maamme menestyneimpiä poniraviurheilijoita. Tässä hänen vinkkinsä Teivon Ponikuninkuusravien päälähtöihin.
Anu Leppänen
Oona Halmeen Odd Molly on Julia Kiukkaan veikkaus Poniruhtinattaren-tittelin voittajaksi.

”Kaikki päälähdöt ovat tänäkin vuonna todella tasaisia ja kovatasoisia, joten mikä poni tahansa voi viedä tittelin. Näissä kisoissa vaaditaan ponilta rautaista kuntoa sekä suoritusvarmuutta. Tasaisilla ja omaan tasoon nähden hyvillä suorituksilla ollaan useimmiten oltu ihan kärkipäässä.

 

Tänä vuonna tietysti monen ponin kohdalla on kysymysmerkkinä se, että juostaan kaksi lähtöä saman päivän aikana”, kommentoi keskiviikkona Viikon vieraana esitelty Julia Kiukas.

 

 

Ponikuningas:

”Paalulta starttaava Jokimäen Citruuna on tehnyt koko kauden hyvin tasaista jälkeä. Ruuna pystyy olemaan tuollaisilla suorituksilla ihan kärjessä, jos laukat eivät sotke menoa. Myös meidän Thorvald on viimeinkin löytänyt kuntonsa ja toivotaan, että se jatkaisi samaa tasaista rataa myös sunnuntaina.”

 

”Jos paalulta pystytään parantamaan hieman ennätystä, niin uskon Jokimäen Citruunan olevan lähellä ponikuninkaan titteliä.”

 

 

Ponikuningatar:

”Mielestäni tullaan näkemään hyvin tasainen taisto. Jokimäen Mindy on mennyt luotettavasti lähelle ennätystään viime aikoina, ja kyseessä on poni, joka yrittää aina parhaansa. Pienellä ennätyksen parannuksella tamma voi olla taistelemassa kruunusta.”

 

”Euforia on kehittynyt tänä vuonna jälleen hurjan paljon. Poni vaikuttaa olevan hyvä myös pitkillä matkoilla, joten uskon senkin olevan korkealla, jos vain laukkoja ei tule.”

 

”Tietenkään ei sovi unohtaa Pomona II:sta, jos tamma jatkaa samanlaisessa kunnossa kuin tähän asti. Pomona II voi hyvinkin kiriä pitkästä pakista huolimatta ihan kärkeen.”

 

”Kuningatarehdokkaani on kuitenkin Euforia.”

 

 

Poniruhtinatar:

”Takamatkan ponit taitavat olla vahvoilla. Odd Molly oli jo viime vuonna lähellä titteliä, ja nyt tamma voisi kirkastaa hopean kullaksi. Poni on kehittynyt tänä vuonna paljon, ja autoennätys kertoo, että myös volttiennätyksessä voisi olla vielä useampi sekunti varastossa.”

 

”Amazon tekee jälleen hienoa ja tasaista kautta. Viime starttien perusteella kunto on kohdallaan, ja tamma pystyy varmasti myös tällä kerralla kirimään mukaan kärkikamppailuun. Amazonilla on tosi hyvä loppuveto.”

 

”Jos Odd Mollylla on vielä sekunteja varastossa, niin uskon sen olevan tiukimmin kiinni kruunussa.”

 

”Oma ajokkini Fina Flickan on ollut hyvä, en edes uskonut, että se ilmoitetaan tähän mukaan. Hankasalmella tamma kiri hienosti voittoon. Nyt on kovia vastassa, enkä usko tamman yltävän ihan ykköseksi saakka. Kolmossijan paikkeille Fina Flickan voisi pystyä.”

 

 

Poniruhtinas:

”Tässä nähdään mielestäni kaikista tasaisin kamppailu. Koska kaikkia en voi voittajaehdokkaikseni nimetä, niin poimitaan esille Amor Dar. Se on ollut viime aikoina mainiossa kunnossa, ja laukattomalla suorituksella voisi ennätyksestä pudota muutamia sekunteja.”

 

”Sama juttu on meidän tallin Ekstrands Bärgarillakin. Eragon kiri Hankasalmella loppua lujaa, ja ruuna voi olla kova toisella matkalla, mikäli se pysyy koko matkan ravilla. Fentti pystyy myös kärkikamppailuun. Se oli ainakin kesällä loistokunnossa.”

 

Mt/Ravinetti on Ponikuninkuusravien virallinen yhteistyökumppani. 

 

Ponikuninkuusravit näkyvät suorana lähetyksenä MT26-kanavalla ja Maaseudun Tulevaisuuden nettisivuilla.

 

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Oona Halme nousi Ponikuninkuusravien ykkösnimeksi – katso sunnuntain lähdöt nyt koosteesta

Viikon vieras: ”Kun tallihommat ärsyttävät, niin mietin, että vaihdan hevoset golfmailoihin”

Ponikuninkuusravit suorana lähetyksenä MT26-kanavalla ja Maaseudun Tulevaisuuden nettisivulla

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video