Uutiset

Teuvo Mämmelälle hyväsukuinen nuori tamma Traveran huutokaupasta

”Yhden hevosen kanssa meinasi tulla tekemisen puute. Toinen starttihevonen on jo ollut pitempään etsinnässä”, Teuvo Mämmelä naurahtaa.
MALIN ALBINSSON / TR BILD
Täydeltä matkalta 16,8 kellottanut Astrid Broline saapuu Raaheen tällä viikolla ja saa kaverikseen Exploading Annan.

Exploading Annan kanssa mukavasti valmentajana menestynyt Teuvo Mämmelä hankki mielenkiintoisen vahvistuksen talliinsa. Raahelainen Mämmelä huusi Rami Koiviston avustuksella Traveran lauantai-illan internethuutokaupasta 65 000 kruunulla (reilut 6 600 euroa) Astrid Brolinen.

Hyväsukuinen tamma (Broad Bahn – Pippiwhitestockkngs, Muscles Yankee) on kilpaillut uransa Tommy Karlstedtin valmennuksesta. Uran seitsemästä startista on saldona yksi voitto, 16,8a ennätys täydeltä matkalta. Voittosummaa on kertynyt 7 000 euron edestä. Viimeisin kilpailu on heinäkuulta, ja voittostartti on huhtikuulta Åbystä.

”Olemme jo pitemmän aikaa etsineet toista ajohevosta kotiin. Yhden hevosen kanssa meinasi tulla tekemisen puute. Aiemmissa huutokaupoissa hinnat ovat nousseet rajojemme yläpuolelle. Tällä kertaa pysyimme rajoissa”, toteaa Teuvo Mämmelä.

Astrid Brolinessa Mämmelän kiinnostuksen herätti kilpailutulosten, mutta myös hyvä suku. Emä on 10-aikainen ja tienasi yli miljoona kruunua urallaan Ruotsissa sekä synnyinmaassaan.

Tamman pitäisi saapua viikon lopulla Suomeen. Kiire starttiin ei kuitenkaan ole.

”Annetaan sen palautua reissusta ja kotiutua meille. Kolmen kuukauden päästä voisi olla hyvä suunnitella starttaamista”, toteaa Mämmelä viisaasti.

Astrid Brolinen tuleva tallikaveri Exploading Anna starttaa kuninkuusravisunnuntaina Seinäjoella. Mukavasti tänä ja viime vuonna menestynyt tamma starttaa suurimmalla lähtönumerolla 15 hevosen autolähdössä.

”Paikka on toki haasteellinen. Mutta tamma on osoittanut viime aikoina piristymisen merkkejä. Hyvillä mielin lähdetään Seinäjoelle”, analysoi osaomistaja–valmentaja.

Suomen Hippoksen valmennustilastoissa Teuvon Mämmelän kohdalla tilastomerkintöjä löytyy vasta vuodesta 2018 eteenpäin. Vasta-alkaja Mämmelä ei kuitenkaan raviurheilussa ole.

”Isän kautta sain kipinän raviurheiluun. Välillä oli pitempi ajanjakso ilman hevosia. Maallemuuton yhteydessä rakensimme tallin. Sen jälkeen oli pakko hankkia hevonen. Raviurheilu on todella mukava harrastus työn vastapainona.”

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Runsaasti suomalaisostoksia Ruotsin Kriterium-huutokaupasta – keskihinta nousi mutta mediaanihinta laski

Reima Kuislalla tapahtuu: Everest De Ginai Jonny Länsimäelle, Evaluate leikkaukseen ja Appomattox Sloveniaan

Team Kallellaan joutui luopumaan aarteestaan Koivikon Kallesta – ”Elämäni hevonen”, sanoo valmentaja Porokka

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video