Uutiset

Tuore 1 000 voiton ohjastaja Olli Koivunen pitää myös valmentamisesta: "Välillä meinaa tunnit vuorokaudessa loppua"

Oman tallin Making Matchin pitäisi Derby-finaalissa taistella palkintopallin tuntumassa sisäratajuoksulla.
Tomi Kaminen
Making Match on lauantaina Olli Koivusen ja koko tallin toivo Derby-finaalissa.

Olli Koivunen ylitti Teivossa tiistai-iltana 1 000 voiton rajapyykin isänsä Harri Koivusen valmentamalla Smurfriinalla ravien avauslähdössä. 1 000 voiton rajapyykin saavuttaminen oli Turusta käsin operoivalle Ollille tietyllä tapaa helpotus.

"Kyllähän rajapyykkiä on miettinyt viimeisten vuosien aikana aika lailla. Vielä hienommalle se tuntui, kun sen saavutti oman tallin hevosella”, tunnelmoi marraskuussa 26 vuotta täyttävä Olli Koivunen, joka on kaikkien aikojen kolmanneksi nuorin tuhanteen voittoon yltänyt suomalaisohjastaja.

Koivusen puheessa vilahtelee usein sanapari oma talli. Ei jää epäselväksi, että valmennustoiminta on lähellä sydäntä nuoremman polven Koivuselle.

"Kierrän toki ajamassa muidenkin hevosia. Olen kuitenkin päivittäin valmentamassa omia hevosia. Välillä meinaa tunnit vuorokaudessa loppua. Pärjääminen auttaa jaksamaan luonnollisesti. Isä on hevosten virallinen valmentaja, mutta perheyrityksenähän me sitä pyöritetään."

Koivunen oli nuorempana pätkän Jan-Olov Perssonin palveluksessa Hudiksvallissa. Sekä isä- että poika Koivunen puhuvat ruotsia sujuvasti. Niinpä askel osan toiminnan siirtämisestä lahden toiselle puolelle ei olisi niin iso otettavaksi. Ollin mukaan sellaista ei ole kuitenkaan suunnitelmissa.

"Suomessa tunnen oloni kotoisaksi. Toki Ruotsissa on mukava käydä kilpailumatkoilla. Harmittaa, ettei koronan takia ole päässyt ajamaan suuryleisön edessä Elitloppetissa tai vaikkapa Oslo GP päivänä. Sellaiset ravipäivät tarjoavat unohtumattomia elämyksiä hevosten taustajoukoille."

Pidemmällä aikavälillä Ollilla on tavoitteena oman valmennustallin pyörittäminen. Isä ei ole kuitenkaan Ollin mukaan aikeissa siirtyä jäähdyttelemään.

"Kilvanajamista isä on vähentänyt aika lailla. Valmentamisesta luopumisesta ei ole koskaan ollut suuremmin puhetta. Meillä on hyvä tiimi työssä tallillamme. Loppukeväästä ja kesällä hevoset hieman alisuorittivat. Syksyn tullen tahti on parantunut."

Lauantaina Olli ohjastaa oman tallin Making Matchia derbyfinaalissa. Ori sijoittui kakkoseksi Ava Di Emelinin perässä. Koivusilla oli kuitenkin onnea ratojen valinnassa, sillä Making Match pääsee starttaamaan takarivin sisimmältä radalta.

"Olin pettynyt karsinnan jälkeen juoksunkulkuun sekä karsintatappioon. Tajutessani että ysirata oli vielä vapaana finaaliin, kirkastui ilmeeni kertaheitolla", naurahtaa Olli Koivunen.

Making Match on tehnyt koko kauden ajan hyviä esityksiä.

"Minulla on ollut pitempään tunne, että hevosessa on ainesta pitkälle. Usko vain vahvistui Jyväskylän Kasvattajakruunun-alkuerän jälkeen, kun Making Match meni 12-ajan täydellä matkalla. Vähän paremmalla juoksunkululla olisimme antaneet tiukemman vastuksen voittaneelle Consalvolle."

Olli Koivunen ei lähde lyötynä matkaan derby-finaaliin. Tuore 1 000 voiton mies tiedostaa kovan vastuksen.

"Kovien vastustajien luulisi pitävän matkalla kovaa matkavauhtia. Sisäratajuoksulla meidän pitäisi olla ainakin mukana taistelemassa sijoituksista palkintopallin tuntumassa. Vanha totuushan on, että kaikki lähdöt on ensin ajettava ennen kuin sijoituksia aletaan jakamaan. Jatkamme samalla balanssilla ja varustuksella."

Elina Paavola
Olli Koivusella on tätä kirjoitettaessa koossa jo 1 003 voittoa ohjastajana.
MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Turun PM-ravien taustat ja tunnelmat videolla uudessa MT Hevosten jaksossa

Harri Koivuselle raviurheilijan kultainen ansiomerkki: "Hevoset ovat täyttäneet elämän, ne ovat työkavereita"

Juuri nyt: Amerikan ravien fani Niko Niinikoski ja tammansa Angela D. Garden aloittavat uransa Metsämäessa

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video