Suomen Toto75-karonkka: Joriini oli Oulun kylmäverilähdön paras
Oulun Äimärautio toimi lauantain Toto75-areenana. Kierroksen teemana olivat yllätysvoittajat, vaikka pelipankki Joriini voittikin oman kohdelähtönsä. Toto75-pelissä ei ollut yhtään täysosumaa.
Joriinin alkukauden ansiot kohosivat Oulun voiton myötä 23 000 euroon. Arkistokuva. Kuva: Terhi Piispa-Helisten1. Joriini
Kylmäveristen ykköslähdön vei nimiinsä suomenhevosoriiden kärkinimiin kuuluva Pohjoismaiden mestari Joriini. Hannu Hietasen suojatti lähti matkaan 40 metrin takamatkalta. Juoksupaikka löytyi lopulta kolmannesta parista ulkoa. Sieltä valjakko kohosi kiriin viimeisellä takasuoralla. Koveri siirtyi kärkeen päätöspuolikkaalla ja Joriini eteni sen ulkopuolelle. Loppusuoralla Joriini sai otteen keulahevosesta ja piti hyvin kirineen Koskelan Akselin loppuun saakka takanaan. Hannu Hietanen ohjasti valmennettavaansa. Talli Korkiavuori omistaa Kalle Korkiavuoren kasvattaman hevosen. Sara Hietanen hoitaa hevosta.
2. Minto’s Don Juan
Kymmenenvuotias teräsruuna Minto’s Don Juan jatkoi huippuesityksiään Äimärautiolla. Avoimen lämminverilähdön suosikiksi luotettu ruuna lähti matkaan kolmosradalta, mistä tuore tuhannen voiton mies Kari Alapekkala suunnisti ajokillaan keulapaikalle. Avauspuolikas oli ainoastaan 15-vauhtinen. Kakkossuosikki Sahara Sandstorm eteni varhain johtavan rinnalle. Lopussa Minto’s Don Juan irtosi täysin omille teilleen. Farzad Boko oli toinen ja Callela Leonard kolmas. Sahara Sandstrom teki hyvän esityksen, vaikka putosikin päätössatasella viidenneksi.
Minna Piironen omistaa, valmentaa ja on kasvattanut hevosen. 7000 euron arvoinen voitto irtosi tuloksella 15,0.
3. B.G.Frida
Tauolta tositoimiin palannut B.G.Frida tuli heti huippuvireessä kaviourille ja voitti Toto75-lähdön huippuesityksen päätteeksi. Kolmosradalta matkaan startannut tamma lähti terävästi liikkeelle ja eteni keulapaikalle saakka. Ensimmäiset sadat metrit ajettiin lujaa, mutta sen jälkeen tahti rauhoittui. Tuhat metriä ravattiin aikaan 18,5. Lopussa valjakko pitää voittoon, vaikka Bean Dead Cert kehittikin hyvän loppuvedon ja B.G.Frida aurasi hieman ulospäin. Ville Pohjola ohjasti Kyösti Lindgrenin valmentamaa ja Antero Lindgrenin omistamaa hevosta. Terno Lindgren on hevosen hoitaja. Kasvattaja on Therese Bjurman.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

