Maikkarille jättitappiot viime vuodelta
Bonnierin Suomen-tytäryhtiön tappio nelinkertaistui lähes 22 miljoonaan euroon edellisvuodesta.Mediayhtiö MTV teki rajun tappion tilivuodelta 2017. Ruotsalaisen mediayhtiö Bonnier Broadcastingin Suomen-tytäryhtiön tappio nelinkertaistui edellisvuodesta ja oli -21,8 miljoonaa euroa (-218 miljoonaa Ruotsin kruunua).
Edellisenä vuonna 2016 tappiota Maikkarille kertyi 56 miljoonaa kruunua eli noin 5,6 miljoonaa euroa.
Vuosikertomuksessaan emoyhtiö Bonnier selitti MTV:n tappioiden syyksi Suomen mainosmarkkinoiden heikentymisen kansantuotteen kasvusta huolimatta. Televisiomainonta putosi viime vuonna viisi prosenttia edellisvuodesta.
Konsernitasolla Bonnier Broadcastingin liikevoitto parani lähes 40 prosenttia edellisvuodesta ja oli 423 miljoonaa Ruotsin kruunua eli runsaat 42 miljoonaa euroa. Konserniin kuuluva Ruotsin TV4 ylsi kaikkien aikojen parhaaseen tulokseen.
Bonnierin liikevaihto kasvoi 155 miljoonalla kruunulla 7 497 miljoonaan kruunuun (noin 750 miljoonaa euroa).
Suomen MTV:n vuotuinen liikevaihto supistui 19 miljoonalla eurolla 173 miljoonaan euroon.
Vuosien 2012–2016 aikana MTV:n yhteenlasketut tappiot ovat olleet noin 50 miljoonaa euroa.
MTV juhli viime vuonna 60. toimintavuottaan. MTV3:n uutisohjelmisto tavoittaa lähes kolme miljoonaa katsojaa viikoittain.
MTV:n uutistoiminnasta vastaava Mediahub-yhtiö siirrettiin viime vuonna MTV:ltä suoraan emoyhtiö Bonnierin alaisuuteen.
MTV:n hallinnoimat kanavat ovat MTV3, SUB, AVA, MTV Katsomo ja C More.
MTV:n toimitusjohtajana on työskennellyt tammikuusta 2016 lähtien Jarkko Nordlund.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

