Presidenttipari osallistui vähävaraisten joulujuhlaan Turussa
Maan presidentti osallistui tapahtumaan paikan päällä ensimmäistä kertaa.
Presidentti Alexander Stubb tapasi Turussa vähävaraisten joulujuhlan järjestäneitä vapaaehtoisia ja juhlavieraita. LAURA UKKONEN / LEHTIKUVA / STR.Presidentti Alexander Stubb osallistui tiistaina puolisonsa Suzanne Innes-Stubbin kanssa vähävaraisten joulujuhlaan Turussa. Presidenttipari tapasi aatonaattona Logomossa tilaisuuden järjestäneitä vapaaehtoisia ja juhlavieraita.
Operaatio Ruokakassin järjestämän joulujuhlan vieraiksi pääsi 800 ruokailijaa. Kaikki juhlavieraat valittiin hakemusten perusteella.
Jouluruoan lisäksi ohjelmassa oli musiikkia, esityksiä ja lopuksi ruokakassien jako. Turun Eläinsuojeluyhdistys jakoi osallistujille lemmikkien ruokaa. Lisäksi jokainen juhlaan osallistuva alaikäinen lapsi sai joululahjan.
Operaatio Ruokakassi on vuonna 2008 perustettu turkulainen, osittain vapaaehtoisvoimin toimiva avustusjärjestö. Vähävaraisten joulujuhla järjestettiin tänä vuonna 28. kerran.
Järjestön toiminnanjohtaja Julia Lastunen kertoi Ylelle, että maan presidentti osallistui tapahtumaan paikan päällä ensimmäistä kertaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




