vierasyliö Kuntatalous olisi tasapainossa ilman valtionosuusleikkauksia

Viime vuosien aikana monia muutospaineita on perusteltu

kuntien heikolla taloustilanteella. Heikko talouskehitys vaikuttaa koko julkiseen talouteen, erityisesti kuntatalouteen: Heikko talouskehitys vähentää verotuloja ja lisää työttömyyttä sekä sosiaalimenoja.

Eri puolilla Suomea asuvien

kansalaisten keskinäistä

yhdenvertaisuutta kunnallisten palvelujen saatavuuden suhteen tuetaan kuntien valtionosuuksilla. Käytännössä järjestelmän avulla tasataan kuntien keskinäisiä olosuhde-, palvelutarve- ja verotuloeroja.

Kuntien nykyistä taloudellista tilannetta on kuitenkin vaikeuttanut poikkeuksellisen suuret valtionosuuksien

leikkaukset, joista hallitus on päättänyt. Tällä eduskuntavaalikaudella tehdyt kuntien valtionosuuksien leikkaukset ovat ensi vuonna yhteen

lasketusti ensi vuonna noin

1,5 miljardia euroa.

Valtionosuusleikkaukset ovat olleet keskeisin tapa, jolla valtio on viime vuosina tehnyt omia säästöjä. Valinta on siitä erikoinen, että valtionosuusleikkaukset eivät paranna

eurollakaan julkisen talouden tasapainoa. Loppu tulemana on ainoastaan se, että vastuu ikävistä säästöpäätöksistä siirtyy kuntiin, kunnallisverotus

kiristyy ja palveluiden laatu heikentyy.

Ilman valtionosuusleikkauksia kuntatalous olisi tällä hetkellä tasapainossa. Kunnallistalous olisi siis kestänyt tähän mennessä toteutetut tehtävien

lisäykset ja palveluiden kysynnän kasvun, mikäli valtionosuusleikkauksia ei olisi tehty.

Valtiolla onkin poikkeuksellisen suuri vastuu kuntatalouksien kurjistumisesta.

Valtion kuntiin kohdistamat toimet siirtävät verotuksen

painopistettä kunnallisveroon, joka veromuotona kohdistuu merkittävästi valtion tuloveroa

enemmän pieni- ja keskituloisiin. Tämä heikentää myös työllistymisintoa, kun entistä isompi osa lisätuloista viedään veroina ja ansiosidonnaisina maksuina pois.

Eriarvoisuus maassamme kasvaa samalla kun veroprosenttierot kasvavat kuntien välillä.

Tänä vuonna ero ylimmän ja alimman veroprosentin omaavien kuntien välillä on 6 prosenttiyksikköä. Käytännössä

tämä merkitsee, että 3 000 euroa

kuussa ansaitseva maksaa yli 1 900 euroa vuodessa enemmän kunnallisveroa korkeimman kunnallisveroprosentin kunnassa kuin alimmassa. Nykymenolla tämä ero tulee kasvamaan.

Kyse on merkittävästä veropoliittisesta linjavalinnasta, josta ei ole kuitenkaan käyty juuri lainkaan veropoliittista keskustelua.

Vaihtoehtona tälle kunnallisveroa kiristävälle linjalle olisi ollut kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen, kuntien normiohjauksen joustavoittaminen sekä vastaavien

veronkorotusten tekeminen muista veroista ja pidättäytyminen valtionosuusleikkauksista nyt tehdyssä mittakaavassa.

Kunnille on lisäksi tulossa runsaasti uusia tehtäviä ja

velvoitteita.

Kuntien tehtävien lisäyksistä merkittävin on työmarkkinatukiuudistus, jolla valtio lisää kuntien vastuita vaikeammin työllistyvien aktivoinnissa.

Uudistus muuttui hieman alkusyksyn budjettiriihessä: kuntien vastuita aktivoinnista lisätään suunnitelmien mukaan, mutta

valtio korvaa kunnille osan kustannusten noususta.

Vastaantulona hallitus lisää kuntien jako-osuutta yhteisöveron tuotosta siten, että

kuntien verotulot kasvavat 75 miljoonaa euroa. Valtionosuusjärjestelmää muokkaamalla varmistetaan, että tuo korvaus

kohdistuu kuntiin oikeassa suhteessa työmarkkinatuella olevien kanssa.

Verrattuna siihen, että vaikeasti työllistyvien aktivointivastuu lisää kuntien kustannuksia yli 200 miljoonaa eurolla ja aktivointikustannukset päälle, on kompensaatio erityisesti

rakennemuutospaikkakunnille selvästi alimitoitettu.

Ennen budjettiriihtä eniten keskustelua herätti oppivelvollisuuden pidentäminen. Kuntaliitto ei innostunut kaavamaisesta oppivelvollisuuden pidentämisestä, koska se ei kohdentunut selvästi syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aseman kohentamiseen ja olisi maksanut paljon.

Hallitus päätti luopua uudistuksesta ja lisätä varoja koulutuksen sisällölliseen kehittämiseen erityisesti syrjäytymisuhan alla olevien nuorten

tilanteen korjaamiseksi. Kyse on järkevästä ratkaisusta!

Hallituksen viime vuoden elokuussa päättämä kuntien tehtävien ja velvoitteiden

vähentäminen miljardilla ei loppujen lopuksi toteutunut budjettiriihessä.

Hallitus ilmoitti, että vain 350 miljoonaa euroa oli saatu kasaan. Loput 650 miljoonaa euroa on tarkoitus saada aikaan uudella sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten hallintajärjestelmällä, jolla rakennetaan menokehys sote-menoille.

Järjestelmän valmistelu on käynnistymässä eikä varmuutta säästöistä saada vielä vuosiin.

Ratkaisussa on vahvasti ongelmien siirtämisen makua yli eduskuntavaalien.

Toivottavasti uuden sote-menojen hallintajärjestelmän avulla kyetään ohjaamaan sote-uudistusta entistä selkeämmin tuloksellisuutta ja tehokkuutta lisäävään suuntaan. Jotta julkisen talouden tervehdyttäminen kuntatalous mukaan luettuna toimisi kunnolla, on myös

uusien ja laajenevien tehtävien kustannusvaikutusten arviointi laitettava kuntoon.

Suomessa ei saa ajautua

tilanteeseen, jossa uudistusten kustannusvaikutuksista pyritään päättämään poliittisesti tosiasioihin perustuvan arvioinnin sijasta. Näin oli vähällä käydä oppivelvollisuusiän

kohottamisen yhteydessä.

Kuntien tärkeä rooli on

alueensa elinvoimasta

huolehtiminen. Se on keskeistä maamme kilpailukyvyn ja

työllisyyden parantamisessa.

Erityisesti maaseutukunnissa kunnan rooli elinvoiman vahvistajana on keskeinen. Tähänkin toimintaan pitäisi kunnista

löytyä niin taloudellisia kuin henkisiä voimavaroja.

TIMO KIETÄVÄINEN

Kirjoittaja on Suomen Kuntaliiton varatoimitusjohtaja.

Avaa artikkelin PDF