Neljä henkilöä tuli luvattomasti itärajan yli – tulijat koputtivat aamuviideltä kesäasunnon ikkunaan
Nykyinen päätös rajan sulkemisesta päättyy sunnuntaina.
Kaikki henkilöliikenteen rajanylityspaikat itärajalla ovat suljettuja ainakin sunnuntaihin saakka. Kuva: Mikko NikkinenNelkä henkilöä on ylittänyt itärajan luvattomasti. Tapausta tutkitaan valtionrajarikoksena. Kaakkois-Suomen rajavartiosto kertoo ottaneensa neljä henkilöä kiinni Parikkalan alueella.
Neljä henkilöä ilmestyi parikkalalaisen kesäasunnon pihapiiriin keskiviikkona aamuviiden aikoihin, kertoo Parikkalan-Rautjärven Sanomat.
Maahantulo oli luvaton, sillä kaikki Suomen itärajan rajanylityspaikat ovat suljettuja.
Tulijat olivat lehden mukaan esittäytyneet syyrialaisiksi pakolaisiksi. Asukas oli soittanut hätäkeskukseen, josta paikalle lähetettiin sekä ensihoidon että rajavartioston yksiköt.
”Molemmat saapuivat paikalle aika nopeasti. En tiedä, miten pitkän matkan rajanylittäjät olivat Kannaksentietä tai ylipäätään Suomen puolella kulkeneet. Tämä miun paikkani oli varmaan sitten ensimmäinen, jossa paloi tuohon aikaan valo”, tulijat kohdannut asukas kommentoi lehdelle.
Kesäpaikalta on matkaa sekä Parikkalan tilapäiselle rajanylityspaikalle että Kolmikannan rajavartioasemalle hieman yli viisi kilometriä.
Rajanylittäjät ovat tällä hetkellä Kaakkois-Suomen rajavartioston hallussa.
Nykyinen päätös itärajan sulkemisesta on voimassa 14.1. saakka.
Parikkalan-Rautjärven Sanomat: Neljä ihmistä tuli rajan yli Kannaksella
Juttua muokattu kello 12.23. Lisätty rajavartioston julkaisu viestipalvelu X:ssä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








