Voisivatko Venäjän lähettämät turvapaikanhakijat yöpyä kirkon lattialla? Tilanne on muuttunut vuodesta 2015, piispa arvioi
Seurakunnat voisivat viranomaisten pyynnöstä järjestää hätämajoituksia itärajan yli tuleville turvapaikanhakijoille, mikäli Venäjän operoima maahantulo jatkuisi.
Suomeen saapui yli 30 000 turvapaikanhakijaa vuonna 2015. Myös seurakunnat järjestivät hätämajoituksia heille. Kirkkoherra Juha Rintamäki vastaanotti irakilaisperhettä Lauttasaaren kirkon pihalla. Kuva: Jussi NukariHallitus päätti avata Vaalimaan ja Niiralan rajanylityspaikat 14. joulukuuta, mutta päätti laittaa rajan jälleen kokonaan kiinni noin kuukaudeksi samana iltana.
Kahden raja-aseman avaaminen herättää kysymyksiä, jatkuuko Venäjän lähettämien turvapaikanhakijoiden tuleminen myös jatkossa Suomeen.
Turvapaikanhakijoiden majoittamisesta vastaavat ensisijaisesti vastaanottokeskukset.
Vuonna 2015 Euroopan pakolaiskriisin aikaan myös kirkkoihin järjestettiin väliaikaisia hätämajoituksia. Voisivatko seurakunnat järjestää hätämajoituksia itärajan yli tulleille turvapaikanhakijoille?
”Heikoimmassa asemassa olevien auttaminen kuuluu kirkon olemukseen. Meidän on autettava ihmisiä syystä riippumatta. Kaikki ihmiset ovat saman arvoisia ja heitä on kohdeltava arvokkaasti”, sanoo asiantuntija Ulla Siirto Kirkkohallituksesta, joka vastaa myös maahanmuuttoasioista.
MT:n haastattelemat asiantuntijat katsovat, että ainoastaan viranomaisten pyynnöstä seurakunnat voisivat järjestää hätämajoituksia. Ulla Siirto kuitenkin toteaa että seurakunnat voisivat itsekin olla aloitteellisia turvapaikanhakijoiden auttamisessa.
”Ehdoton edellytys on että pyyntö tulee viranomaisilta. Tämä on erityisen tärkeää nyt uudessa tilanteessa”, painottaa Kuopion piispa Jari Jolkkonen.
Jolkkosen mukaan tämänhetkinen tilanne poikkeaa aiemman pakolaisaallon kannalta olennaisesti, koska nyt on kyse Venäjän vahingoittamistarkoituksessa tekemästä hybridioperaatiosta.
Hiippakuntadekaani Juha Rauhala Oulun hiippakunnasta lisää, että lähimmäisenrakkaus velvoittaa auttamaan hengenhädässä olevaa, mutta kirkko ei kuitenkaan toimi irrallaan muusta viranomaistyöstä vaan tarvittaessa läheisessä yhteistyössä viranomaisten kanssa.
Sisäministeriön muistiosta selviää, että poliisin arvion mukaan turvapaikanhakijoiden joukossa on todennäköisesti sisäistä turvallisuutta vaarantavia henkilöitä, joista osalla voi olla sotarikostaustaa. Osa saattaa olla myös siviiliksi tekeytyneitä rikollisia.
”Uskoisin, että jos joukossa on rikollista ainesta, niin henkilöt eivät aiheuta kirkoissa rettelöintiä”, arvelee Siirto.
”Lähimmäisenrakkaus velvoittaa auttamaan hengenhädässä olevaa, mutta kirkko ei kuitenkaan toimi irrallaan muusta viranomaistyöstä.” Juha Rauhala, Oulun hiippakunta
Hätämajoitukset voitaisiin järjestää Siirron mukaan itärajan läheisiin evankelis-luterilaisiin seurakuntiin, jotka sijaitsevat Kuopion, Oulun ja Mikkelin hiippakunnissa.
Tulijat voisivat nukkua esimerkiksi leirikeskuksissa.
Kirkkohallituksen varavalmiuspäällikkö Petri Patronen vahvistaa, että Kirkkohallitus on ollut yhteydessä itärajan läheisiin kyseisiin hiippakuntiin ja kartoittanut niiden valmiussuunnitelmia. Seurakuntien valmiussuunnittelussa otetaan huomioon myös hätämajoitukset.
Patrosen mukaan kyse on normaalista kirkon valmiustoiminnasta, sillä myös kirkon on varauduttava erilaisiin poikkeusoloihin.
Majoituksen voisivat organisoida kirkon työntekijät ja vapaaehtoiset, kuten oli myös vuonna 2015. Mikäli tämä on Maahanmuuttoviraston kanssa sovittua toimintaa, maksaa se myös kustannukset, Siirto sanoo.
Entä jos metsän tai teiden kautta tulisi laittomasti turvapaikanhakijoita? Auttaisiko kirkko silloin heitä?
”Kyseessä olisi laiton rajanylitys, jolloin asia olisi välittömästi Rajavartiolaitoksen ja poliisin asia. Henkilöt tulisivat heti näiden viranomaisten vaikutuspiiriin”, korostaa Rauhala.
Seurakunta ei hänen mukaansa olisi toimija tällaisessa kuvitteellisessa tilanteessa. Seurakunta olisi toimija ainoastaan siinä tapauksessa, että se saisi virka-apupyynnön.
Juttua muokattu 15.12 klo 12.42: Lisätty tieto, että hallitus päätti sulkea rajan uudestaan 14.12. iltana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







